Mummola

Mummola

lauantai 28. helmikuuta 2015

Alkuperäiset piirrustukset ja muuta jännää


Alkuperäiset arkkitehdin suunnitelmat

Ihana oli löytää talosta alunperin piiretyt pohjapiirrustukset. Lisäksi oli säilötty erilaisia luonnosversioita, joissa oli pyöritelty mm. noita saunan ympärillä olevia tiloja, jota mekin nyt ollaan yritetty suunnitella.

Osa kuvista on selkeästi ollut myös käytössä 
rakennusaikana, ainakin kunnon perusteella!

LVI-suunnitelmat

Putkiremonttia helpottaa myös, kun piirrustusten joukosta löytyy putkikuvat. Myös patteriverkosta löytyy kuvat, jotka (kuulemma) selvensivät huomattavasti. Onneksi taloudesta löytyy joku joka noista ymmärtää.
 Vesikiretoinen patteriverkosto. 
Huomaa alkuperäisen oljypolttimon nimi!
Pystykaavio, ei mittakaavassa

Pihasuunnitelma

Pihasuunnitelma löytyy myös, ja yllättävän lähellä tuota suunnitelmaa piha itseasiassa onkin. Ja saa vielä varmaan hetken ollakin. Veikkaan, että sen kimppuun päästään vasta kun sisäpuoli alkaa olla kuosissa..
Hyötyomenapuut eivät tontilla okein viihdy.
50 vuoden yrittämisen jälkeen voitanee todeta,
että ei kannata enää edes kokeilla..
Hmm, ehkä kuitenkin?

 Taiteilijan värisuunnitelma

Jep, ihan ei näillä nyt kyllä aleta restauroimaan. Toisaalta voidaan poimia rusinat pullasta ja siristää silmiä sen verran, että nähdään vain harmaita. Siinä mielessä ei todennäköisesti mennä kovin kauas alkuperäisestä.

Muuta jännää

Rakennusaikaisia kuvia ei kovin montaa taida olla otettu, mutta jotain löytyi nopealla selailulla. Muuten kuvista voi todeta myös sen, että  sisustus aikalailla säilynyt samanlaisena läpi vuosikymmenten. Kuvia ilman, että niissä olisi ihmisiä ei juuri ole, joten tänne asti kuvia ei nyt päässyt. Näette nykytilan, kunhan saamme kuvat otettua nykytilasta, vanhoissa kuvissa ei ole kuin kellastuneet värit!



torstai 26. helmikuuta 2015

Asunto myynnissä!

Huiii!
Kohta ollaan kodittomia. Sunnuntaina näyttö, toivottavasti löytyy kiinnostuneita ja päästään eteenpäin projektissa. Sujuvimmin tämä liikkuu niin, että saamme ensin oman vanhan kämpän myytyä, joten pidetään varpaat ristissä!

Yksi kiinnostunut ilmoittautui jo, tosin ei luvannut maksaa mitään, joten ehkä odottelemme hieman parempaa tarjousta :)

Jotenkin epätodelliselta kyllä tuntuu nähdä oma muiden myytävien asuntojen joukossa. Siitä lähtien, kun tätä nykyistä alettiin etsiä, on tullut seurattua myytäviä asuntoja. Nyt siitä kyllä toisaalta on ollut hyötyäkin, kun on Mummollekin etsitty uutta kotia.

Nykyisen piha olisi kyllä ollut kiva nähdä vielä kesällä, kun vasta viime kesänä saatiin se laitettua kuntoon. Vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli kyllä aika kiva.. Harmi kun loppukesältä ei oikein ole kuvia, niin ei sitten tullut dokumentoiduksi sitä, millainen se oli, kun kasvit olivat kasvaneet yhden kesän.

Koristeomenapuu viime keväänä



Mukavan tunnelmallinen piha on kyllä talvellakin..

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

So it begins..

Onhan sitä mietitty, että entä jos joskus remontoisi, tai entä jos joskus remontoisi jonkun nyt suvussa olevista taloista. Lähinnä haaveilu on ollut tasolle -ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.
No, eihän siinä nyt niin kauan sitten mennytkään! Hirvittää suorastaan mihin ollaan ryhtymässä, mutta nämä kai ovat niitä elämän tarjoamia tilaisuuksia, joihin pitää tarttua kun sellaisia kohdalle sattuu. Right?

Mummola on -64 rakennettu omakotitalo. Kolme makuuhuonetta, keittiö, ruokailutila, olohuone ja kodinhoitohuone sekä pukuhuone, sauna ja kylppäri. Erillissessä vessassa on toteutettu hauska yksityiskohta, pytty sijaitsee oman oven takana eriössä, joten wc on käytettävissä vaikka joku pytyllä haaveilisikin. Kellarista löytyy lisäksi autotalli ja "ulkoiluvälinevarasto" niin kuin alkuperäisissä pohjissa lukee. Kellarista on purettu pois kylmiö viime keväänä ja se on nyt maapohjalla odottamassa ideoita. Talo poikkeaa hieman ehkä tavanomaisesta tuon aikaisesta, vaikka ulospäin ehkä aikalailla laatikolta näyttääkin. Pohjaratkaisun väittävät olevan erilainen. Täytyy sanoa, että Mummola on aina vain ollut sellainen ja sen arviointi arkkitehtonisesti on haasteellista. Arvolausuntoa antanut välittäjä kyllä oli innoissaan "vähän erilaisesta" talosta, joten kai se on uskottava.


 Alkuperäiset kellastuneet pohjakuvat.

Neliöitä siis ainakin meille kahdelle tähän projektiin ryhtyville on taas enemmän kuin tarpeeksi. Toisaalta viimeksikin tuplattiin neliöt kun muutettiin, joten eiköhän nuokin saada täytettyä. Mummolle neliöitä kuitenkin jonkin verran liikaa, eikä omakotitalosta huolehtiminen enää onnistu ilman apua, joten on aika siirtää talo seuraavalla, tai oikeastaan sitä seuraavalle sukupolvelle.

Prosessi on vielä hieman vaiheessa, mutta kuitenkin sen verran pitkällä, että näyttää vahvasti siltä, että tästä tosiaan tulee todellista. Nyt mennään melko nopeasti innostuksen ja epätoivon välillä, toivottavasti päästään pian aloittamaan!

Saa nähdä tuleeko tästä blogin pitämisestä mitään, mutta jollain tavalla tätä projektia tekee mieli dokumentoida ja jakaa muiden kanssa, joten yritetään!