Miten voi ähertää monta päivää ja tulos ei näy missään? Kodinhoitohuoneen seiniä saumasin jo viime viikonloppuna ja homma tuntui jatkuvan loputtomiin. Torstaina ja perjantaina tällä viikolla oltiin oikeista töistä lomalla ja omalla työmaalla pääasiassa kodinhoitohuoneen kimpussa. Saunan vastaiseen seinään askarreltiin pistorasia ja ohjaus tulevalle huipparille, lisättiin villat ja kipsilevyt. Seuraavana aamuna tosin tajuttiin, että ei oltu illalla viimeiseksi lisättyyn kipsiin tehty ollenkaan reikiä kojerasioille, hups.. Onneksi A:lla oli joku käry siitä, missä ne olivat ja varovaisella reikien porailulla löytyi rasiat ja reiät saatiin lisättyä jälkikäteen.
Kodinhoitohuoneen väreiksi valikoitui samat Ajopuu ja Talkki kuin keittiöön ja ruokailutilaankin. Epätoivoisen hionnan ja tasoituksen jälkeen pääsin viimein maalaamaan. Mutta nyt ei voi kyllä kukaan enää sanoa, että en ole saanut toteuttaa itseäni, sillä kodinhoitohuoneen seinistä tuli turkoosit! Väri näytti ainakin vielä vähän kosteana jokseenkin onnistuneelta. Vähän jännitti kyllä kun valinta piti tehdä ihan minipalasta, kun mentiin sen kartan ulkopuolelle josta on tarjolla niitä avuliaita isompia mallilappusia. Ja mitään järkevää kuvaahan väristä ei luonnollisestikaan ole, mutta kyllä tuo suuntaa-antava on, oikeasti
tämä, mutta tällä näytöllä ainakin on ihan eri kuin tuolla seinässä. Jotenkin nyt ei tullut otettua ihan yhtä ahkerasti kuvia välivaiheista, mutta on tuossa viime viikon tilanteeseen verrattuna jotain muutosta. Ja nyt on taas vähäksi aikaa maalattu, kolme kierrosta joka paikkaan ja neljää eri maalia, niin seinähullumpikin laantuu. Kun maalit oli saatu seiniin niin myös kodinhoitohuoneen lattialämmitys saatiin päälle ja muutenkin sähkökalusteita seiniin.
 |
Suihkuun pääsee sukkasillaan, kun laitettiin askeläänieristettä vanerin päälle, ja pieni häivähdys turkoosia! |
Makuuhuoneeseen saatiin myös viimein parketit paikalleen. Alunperin oli tarkoitus tehdä koko kodinhoitohuone valmiiksi, mutta parkettikasa eteisessä alkoi ärsyttää sen verran paljon, että täräytettiin ne lattiaan siitä pyörimästä. Ihanaa, ihan sellainen olo, että näinhän tän kuuluu olla. Täytyy sanoa, että tosi mukavaa on tuo parketti ollut asentaa ja ihan mielettömän ihana pinta hiippailla paljain jaloin. Jännä nähdä miten paljon elää nyt kun kelit tästä kuivuvat, syksyllä kun tuota asennettiin niin kelit olivat kuumimmillaan, eli voisi olettaa, että parketit kosteimmillaan.
 |
Alaslaskut odottelevat paneeleita |
Ensi viikolla askarrellaan sitten alakattoja jo tehtyihin alaslaskuihin, joten spa-osasto vääjäämättömästi valmistuu. Saunankin suunnittelu etenee, joten jos ei jouluksi valmistu, niin kyllä se sieltä tulee!
 |
Milloin remppahousut on tarpeeksi käytetyt? Riittääkö, että tuo kuja, missä nauha kulkee on halki? Tavallaan tuosta narusta olisi se ilo, että housut pysyisivät jalassa jokseenkin paremmin.. Ehkä nuo saavat armon kun tiedän, että ei tällä kierroksella enää maalata :) |