Mummola

Mummola

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Portaat!

Ihan mahtavaa, alakertaan pääsee sukkasillaan ja isoin osa portaista on jo paikallaan. Yläosa askelmat on vielä kiinnittämättä, mutta paikallaan jo valeessa, eli kulku onnistuu. Kiitoksia Porraspuu Naukkariselle asiantuntevasta ja pitkämielisestä jumpasta portaiden suunnittelussa. Ainoana porrastoimittajana heillä ymmärrettin, mitä olemme hakemassa ja saatiin tolkkua minun mittauksistani. Lopputulokseen olemme kovin tyytyväisiä!

Jipii! Viimein portaat paikallaan taikaisin!
Ruokailutilasta ei voi enää heittäytyä alakertaan,
meille voi siis tulla ehkä kylään joku...

Aika paljon jännitti, miten meidän mittailut olivat sattuneet kohdilleen. Ja itseasiassa jos ei olisi "suoristettu" hieman seinää kun laitettiin paneeleita kiinni, niin mittaukset olisivat menneet ihan nappiin. Yhden porrasaskelman pieni sahaus lasketaan kyllä mielestäni onnistuneeksi mittaukseksi tässä kohtaa. Tosi hienot portaista näyttäisi tulevan, sopivalla tavalla samanlaiset kuin alkupäisetkin, mutta kuitenkin juuri ratkaisevasti paremmat. Umpiportaan alle saa jemmattua paljon asioita ilman, että ovat aivan pölyssä heti kohta ja ehkä vanhat mäntyasekelmat olivat jo tosissaan uusimisen tarpeessa. Vielä on jumppaa jäljellä, pienojen kiinnitys välipohjaan ja askelmat kiinni, mutta voiton puolella ollaan.

Tarttis vissiin joku valo saada tohon portaaseen, aika synkkää on..


Todella hyvä fiilis, kun viimein saa alakertaa käyttöön, kaapitkin ovat melkein tilauksessa, joten kohta kannetaan jo kamoja takaisin! Pannuhuoneessa pitää vielä askarrella putkieristeiden naamioinnin kanssa -mikä on muuten todella rasittavaa puuhaa- mutta sitten sinnekin saa kantaa työkalut takaisin oikeaan kotiin ja pikkumakkarin saa tyhjäksi! Haittaako se, jos on jouluna remppa kesken? Ei kai, jos mitään asumista estävää ei ole kesken, joten pikkumakkareiden nakertamista saatetaan aloittaa jo tämän vuoden puolella...

Otsalaudat odottavat vielä asennusta..

Portaiden asennus luonnollisesti vaati eteisen tapetoinnin ja nyt on takana myös ensimmäinen tapetointiprojekti. A oli huomattavasti ahdistuneempi kuin minä, mutta molemmat ovat kyllä ihan tyytyväisiä lopputulokseen, joten lisää tapetointia mahdollisesti tiedossa, jos löytyy joku kiva. Varmuuden vuoksi ostatutin ison törpön liisteriä, niin nyt se on sitten pakko käyttää!

Marimekon Bottna tapetti, ihana!
Tosi helppo oli kyllä, vaikka kohdistettava tapetti olikin. Mitään paperitapettia en kyllä ala edes yrittämään, tuollainen liisteriä seinään ja kartonkia päälle -meininki on ihan maksimi. Eteinen vaikuttaa heti jotenkin valmiimmalta ja ajatellummalta, kun seinäkkeessä ei ole enää näkyvissä epätasaisesti pohjamaalattua pintaa.


Kamala kenkäteline muuttaa kohta alakertaan
ja näkymä paranee entisestään!



sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mustaa valoa

Sitten kun päästiin vauhtiin niin valmistakin tulee! Alakerrassa on nyt lattiat valmiit, laatat saumattuna ja pannuhuoneen lattia maalattuna. Ihanaa hipsutella sukkasillaan viimein taas alakerrassakin. Lattialämmityskin saatiin takaisin päälle, maltilla tosin täytyy aloittaa, ettei laatat irtoa heti kättelyssä.

Samaa laattaa kuin yläkertaankin, Creacon 36N
Ulkona asfaltti on paikallaan ja mullat levitettynä. Ulkovalot ohjautuvat astronomisella kellolla, A:n valitsemat lamput tosin ovat niin tehokkaat, että jotta saadaan vähän tunnelmaa, niin täytyy vaihtaa ne vähän vähemmän tehokkaisiin. Ihanaa silti saada valoa pihaan. Ruohonsiemenkin toiveikkaana kylvettiin, pääseepähän ainakin sitten heti keväällä itämään, jos ei nyt enää syksyllä ehdi.

Muurivalot on kivat!
Pikkuisen häiritsevä tuo suodatinkangas..


Takapihalle muutti uusi perheenjäsen!
Joka paikassa on siis uusia mustia pintoja -asfalttia, vasta levitettyä multaa, laattoja ja lattiamaalikin on aika tumma. Välillä tuntuu siltä, että tämähän on kohta valmis, mutta tarkemmin kun ajattelee, niin onhan tuossa vielä hommaa..

Betoluxia pintaan, väriksi valikoituin Basaltti (N499)
Alakerrassa kaikki lattiat valmiina!


Portaiden pitäisi tulla huomenna! Väliovet pitäisi laittaa tilaukseen, että saadaan alakerran näkymästä vähän vähemmän rouhea. Puuhaa riittää kyllä vielä, mutta nyt ollaan taas päästy vauhtiin. Kaikkea uuttakin täytyy kyllä opetella, sillä tapetointia on tiedossa eteisessä vielä ennen portaiden asennusta.

Portaat vain puuttuu!

lauantai 8. lokakuuta 2016

Jatkuu viimein..

Ai, jatkuuko meidän remppa edelleen? No jatkuu.. Eteneminen on ollut ihan yhtä verkkaista ja satunnaista elokuun jälkeen kuin blogin päivityskin, joten suurta eroa edellisiin päivityksiin ei oikeastaan edes ole. Nyt olisi kuitenkin toiveissa, että saataisiin alakerta lyötyä läjään, koska pikkumakkaritkin olisi toiveissa seuraavan puolen vuoden aikana saada rempattua, vaikuttaa siltä, että toiselle niistä olisi tulossa käyttöä ;)

Tällä viikolla rysähti sitten taas eteen päin ja isosti. Autotalliin asennettiin nosto-ovi, joten vanhat voitiin purkaa pois. Nyt täytyy enään ratkaista, että miten paikataan vanhan karmin jättämä lovi. Ovi kuitenkin toimii ja on ennen kaikkea valkoinen.



Ja taas suojataan..
Tällä kerralla vältyttiin onneksi maailmanlopunpölyltä!
Alakerran lattian kimppuun hyökättiin myös, koska luottoremppaukkeli saapui tontille ja otti tilanteen haltuun. Vuokraamosta hiomakone lainaan (koska eihän siitä meidän nyhertämisestä ollut mihinkään...) ja alipainehärveli hurisemaan ja liimat pois lattiasta. Jonkun verran oli korjaamista suoruudessakin, joten reunoille leväytettiin myös tasoitetta. Nyt laatat on jo melkein lattiassa! Ihan huippua saada tavarat alakertaan! Tosin pannuhuoneen lattia pitää vielä maalata ja laatat saumata ennen kuin päästään muuttamaan, mutta silti, toivoa etenemisestä on. Portaatkin ovan kohta jo matkalla kotiin, jännityksellä odotan, osuiko meidän mittaukset kohdilleen ja millaiset niistä tulee!

Parhaimmillaan 2 senttiä oli reunat alempana..

Tästä lähtee..

Eka huone melkein valmis..

Ja toinen huone melkein valmis..

Lisäksi pihalla on tehty kaadot valmiiksi asfalttia varten, jonka pitäisi tulla ensi viikolla. Tulen kyllä kovin onnelliseksi kun hiekka jää piiloon ja pääsee levittämään loput mullat paikoilleen. Pohjien tekemisen ja asfaltin välissä meidän nakiksemme jäi muurin rakentaminen toisen autopaikan viereen. Onneksi pohjaporukka kävi perjantaina, niin saimme rauhassa tänään lauantaina rakennella muuria. Illalla työpäivän jälkeen olisi voinut olla hieman turhan hermoja raastava homma. Mutta kaikesta ahdistuksesta huolimatta muurista tuli ensinnäkin suora ja toisekseen hyvän näköinen. Joku pikku arviointivirhe kivien määrässä tosin tehtiin, eikä viimeistä kerrosta saatu tehtyä. Saattaa tosin johtua siitäkin, että muurista tuli vähän aiottua pidempi.

Vähänkö hiano!