Mummola

Mummola

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Arkistojen kätköistä

Kovin paljon ei ole kuvia juuri muualta Mummolasta kuin olkkarin sohvapöydän ympäriltä ja ruokailutilasta, lähinnä joulut ja äitienpäivät on dokumentoitu :) Tosin pääsin vasta juuri ja juuri 90-luvulle, mutta sen jälkeen ei juuri ole tehty muutoksia. Ulkoa otetut kuvat on ihan samanlaisia kun ne mitä me ollaan otettu tänä keväänä, joten niistä ei mitään huikeaa paljastunut. Selasin tänään siis vuosikymmenten ajalta valokuvia ja yritin löytää kuvia alkuperäisistä  ratkaisuista. Mielenkiintoista, täytyy sanoa! Ja todettakoon, että paperikuvia pitäisi saada aikaiseksi, koska tuskin digikuvia 50 vuoden päästä kukaan löytää vanhalta tietokoneelta.. Ehkä se on seuraava projekti, heti tän remppatyömaan jälkeen..

Suureksi ilokseni totesin, että alkuperäinen keittiö oli tajuttu dokumentoida ennen edellistä remonttia! Ihan alunperin kaapinovet ovat olleet sinapinkeltaiset (nam) ja välitilassa samaa muovimattoa kuin alakerrassa on edelleen (tupla nam). Tarkentui myös se, että keittiöremppa on tehty -88 ja kylppäriremppa -90. Selvisi osittain maalatun nykyisen jääkaapin taustankin tarina, Äiti kun yritti muistella, että miten se oikein olikaan..
Näin se on ollut!
Aikaa ennen astianpesukonetta..



Miniuuni!

Meitsi vanhassa keittiössä! Jäätelö olisi maistunut jo silloin. Sama jäätelökone on edelleenkin alakerrassa, pitäisi kokeilla josko se toimii vielä..
Ei vaahtosammutimen, vaan jäätelökoneen kokoinen!

Hiukan hirvittäviltä näyttivät purkukuvat keittiösta ilman kaappeja, mutta siihen tässä pitää nyt alkaa valmistautua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti