Mummola

Mummola

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Vihdoinkin!

Mä sain maalata! Ja laatottaa! Viime viikonlopun ahdistuksen jälkeen taas normi viikko tehokkaita iltapäiviä ja viikonloppu ja homma on jo huomattavasti pidemmällä.

Vessa on siis maalattu (ja tasoitettu ja maalattu ja tasoitettu ja maalattu...) Iteraatioista huolimatta muutama taulun paikka on jo tiedossa, mutta onneksi sellaisisa paikoissa, että ei haittaa oikeastaan. Tiedoksi, että kun vanhojen kovalevyjen kolhuja yrittää korjata, niin paikoista tulee tasaisempia kuin x kertaa maalatusta kovalevystä. Ja jos haluaa päästä helpolla, niin valitsee vaalean värin. Mä en valinnu..
Graniitti ja Basaltti väreinä
Eriö näyttää tässä pimeältä ja tummathan seinät ovat, mutta minä tykkään! 
Panelit ja raksavalo
Eriössä on myös paneelit katossa ja laatat lattiassa. Lattiaan keploteltiin ensin kaakelilujalevy, vaikkei tarvetta vesieristykselle oikeastaan ole, niin tasainen laatoitusalusta kuitenkin tarvittiin, joten nyt saatiin sekä vesireristys että tasaisuus kerralla. Kokonaisen levyn laittaminen pieneen koppiin kerralla vaati melkoista kikkailua, mutta sinne se meni.

"Jaa, miten tuo vesiputki saadaan omaan reikäänsä?"
"No minäpä ryömin tuonne alle..."
" Onneksi on pieni vaimo!"
Menihän se!
Elämäni ensimmäinen laatoitus siis takana! Tässä kohtaa sanoisin, että onnistuin ainakin kohtuullisesti. Saumauksen jälkeenhän sen vasta näkee, mutta vaikuttaa lupaavalta. Ainoastaan kolme erillistä laattaa meni hukkaan, kahteen eri suuntaan leikkaaminen ei ihan ottanut onnistuakseen. Mutta onneksi laattoja oli ihan reilusti, laatikosta jäi vielä jäljellekin. Laastin koostumuskin taisi tuurilla kohtalainen, toivottavasti eivät kaikki irtoa heti huomenna..

Siellä ne on! 
Vessan kaapistot odottelevat alakerrassa, että saadaan loppukin katto paikalleen ja parketti lattiaan, sen jälkeen kaapit voikin kantaa paikalleen! Vesipiste yläkerrassa on kyllä ihan yliarvostettu, mutta olishan se pikkuhiljaa kiva, eikä pytystäkään olisi kovasti haittaa...

Keittiössäkin on maalattu, sekä katto ja seinät ovat pohjamaalissa. Katon pohjamaalaaminen ei ollutkaan niin mukavaa, liuotin ohenteinen maali on kamalaa, ettäs tiedätte. Onneksi sentään kasvoista lähti roiskeet irti, mutta kädet ovat ihan pilkulliset. Ei ole tottunut siihe, että roiskeet eivät lähdekään suihkussa ja hajukin oli hirveä. Noh, katosta olisi syytä tulla valkoinen, vaatii kyllä vielä varmasti pari kierrosta maalia, onneksi sentään vesiohenteista.

A ei oikein lämmennyt valkoiselle katolle. Valkoiset paneelikatot kuuluvat kuulemma vanhoihin taloihin, siis sellaisiin 1800 luvulta oleviin. No vaihtoehtoja ei oikein ole, eiköhän tämä saada tuotua ainakin viime vuosisadalle takaisin :)

Johan on valkoista!
Ihana saada tummunut mäntypaneeli piiloon.
A on ahertanut sähkökeskuksen kimpussa, kuulemma sekin alkaa olemaan hyvässä vaiheessa. Vanhalta keskukselta pitäisi enää saada syöttö uuteen. Keskuspölynimurin putkisto on asennettu yläkertaan, keskusyksikköä ei kylläkään vielä ole laitettu. Prioriteeteissa saa nyt kyllä olla vessan saaminen putkaria vaille valmiiksi mahdollisimman ripeästi!





sunnuntai 23. elokuuta 2015

Työmatka ja kesäflunssa, eli hidasta edistymistä

Tällä viikoolla ei sitten tapahtunutkaan yhtä paljon kuin aiemmilla. Työmatka torstaista perjantaihin haukkasi ne illat minulta ja sen jälkeen olenkin sitten ollut kuumeessa. A on sentään viritellyt sähköjä, joten jotain tapahtuu sentään. Ensi viikolla toivottavasti olisi enemmän aikaa ahertaa remontin parissa.

Onneksi ei tarvitse tuosta mitään ymmärtää!
Parketit tulivat, joten nyt ainakin on tarvikkeet, kunhan saadaan seinät ja katto maalattua ja päästään tekemään lattiaa. Tuntuu siltä, että pitäisi ottaa lomaa töistä, jotta homma etenisi. Toivottavasti ensi viikon jälkeen ei ole yhtä toivoton olo..


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kipsilevyjä ja tasoitetta

Keittiö muotoutuu pikkuhiljaa, seiniin ryhdyttiin laittamaan jo kipsilevyjä! Nyt on jo ovellekin paikka, ei enää vain epämääräistä aukkoa. Saa nähdä onnistuuko saumaus paremin kuin makkarissa, suotavaa olisi. Tarpeeksi tököttiä pitää laittaa, että ei jää montulle, toivotaan, että olen jotain oppinut. Seinät alkavat siis muotoutua! Parketti ei ole vielä tullut, mutta eipä se haittaakaan, koska katto täytyy ensin maalata ja se kannattaa kaiken järjen mukaan tehdä ennen uuden lattian asennusta. Odotan innolla katon pesua, 50 vuoden rasvat pitäisi saada irrotettua mielellään mahdollisimman hyvin, että maali tarttuu, eikä kuoriudu samantien pois. Täytyy malttaa tehdä pohjatyöt kunnolla, kuinka kurjaa...

Suutarin vaimolla on turvalliset sähköasennukset, vai miten se meni ;)

Toinen maalaushaaste keittiössä on senkin taakse jäävä seinä, jossa on kokonaan maalaamaton kohta. Aukon ympäriltä rapattu pinta on maalattu ainakin kolmesti (kertaa 2 kerrosta varmaankin), joten pinnasta ei tule samanlaista vain koko seinän maalaamalla millään. Yksi kerros pohjamaalia aukossa jo on, täytyy malttaa tässäkin kohtaa maalata ensin pelkkä aukko, jotta seinästä tulee edes auttavasti yhtenäinen. Onneksi se jää senkin taakse, mutta tuntuu tyhmältä tehdä itselleen jäynä, jos senkki joskus muuttaakin muualle ja seinän pitäisi kestää lähempää tarkastelua.

Vessassa irrotettiin vielä yksi vanha kipsilevy, jotta sähköt saatiin vedettyä. Sielläkin siis vielä lisää tasoitusta ja hiontaa ennen maalausta lopulliseen kuosiin, plaah.Nyt kuitenkin on enää vaikea keksiä mitään mikä estäisi maalaamasta! Eriöön pitäisi askarrella laatat lattiaan, jotta pytyn saisi siirrettyä takaisin yläkertaan.
Ihan ite yksin laitoin uuden rasian!
A veti kaapeleita O:n kanssa nii pakko oli selvitä, mitähän kaikkea sitä tässä vielä oppiikaan...

Levy päälle ja tasoitusta




lauantai 15. elokuuta 2015

Iltavuoro vk 2

Tällä viikollakin edistyttiin iltavuorossa. Rakennussiivous Äiti kuori alakertaa pölyn alta ja me pöllytettiin lasivillaa yläkerrassa. Keittiössä ja vessassa on nyt lattianpohjat tehtynä, vessassa vanerit ja keittiössä vanhat lattialaudat. Lisäksi ensimmäiset sähkökaapelit on vedetty, sitä hommaa on kyllä vielä järjettömästi jäljellä. Aloitettu kuitenkin on, joten kai jos sinnikkäästi jatkaa niin se joskus loppuukin.

Keittiössä lattia kasassa, ei enää juoksujen päällä taiteilua!

Vessassa tuntuu, että on korkealla, kun pääsi vanereiden päälle
Viimein pääsin maalaamaan! A on jo sitä mieltä, että olen ihan seinähullu (bun intended), kun tahtoisin vaan maalata. Mutta pakko oli päästä kokeilemaan, miten vessan seinän tasoitus onnistui. Kohtalaisen hyvä siitä tuli, muutamaa kohtaa pitää ehkä vähän vielä silotella, mutta kaiken kaikkiaan vaikuttaa lupaavalta.
Tasaista on! (Verrattuna tähän..)

maanantai 10. elokuuta 2015

Dreams DO come true!

Tiedättehän sen, kun tuskaisena osallistuu kaikkiin kilpauluihin, joista voi voittaa ihania asioita, joita voisi haluta, jos vain olisi tarpeeksi rahaa? Ja osa kilpailuista on sellaisia, joista voi voittaa jotain sellaista, mihin olisi pakko joka tapauksessa käyttää rahaa jossain vaiheessa, mutta olisi tosi mukava jos ei oikeastaan tarvitsisi...

Mepä osallistuttiin sellaiseen kilpailuun (taas kerran), jossa palkintona on kattoremontti. Joka tapauksessa katolle olisi jotain tehtävä ja mielipiteitä siitä, mitä sille oikeastan pitäisi tehdä ei ole montaa vielä ehditty pyytää, joten tarjouspyynnön jättäminen oli ihan hyvä idea muutenkin. Oikeastaan kattoremontti häämötti tulevaisuudessa mörkönä, suuria liikkeitä ei ole sen suhteen vielä ehditty tehdä. Osittain siksi, että yksi mielipide oli jo, että pienellä korjauksilla menee vielä viitisen vuotta. Mitään paniikkia siis ei ollut, mutta jotain olisi kuitenkin tehtävä, käytännössä heti kun saataisiin rahat kasaan.. No, Unelma Rakennuksen tyyppi kävi katsomassa kattoa ja totesi, että tekee tarjouksen alkuviikolla ja, että onhan meillä se kilpailukin, jos vaikka onni suosisi.

Maanantaina sain sitten puhelun, että eipä ne meille mitään tarjousta tee, vaan tulevat tekemään meille sen kattoremontin ilmaiseksi, että VOITETTIIN se arvonta! Siis eihän tällaista tapahdu! Ei ainakaan minulle, eikä ainakaan näin isoissa asioissa. (Lototahan ei koulutusteknisistä syistä voi...) Aivan mieletöntä, tarpeeksi ei voi hehkuttaa kyllä. Puhelimessakin totesi jo, että ainakin meni oikeaan osoitteeseen, kun kuulostaa siltä, että osataan arvostaa. No todellakin!

Syksyn mittaa siis tiedossa myös kattoremontti!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Iltavuoron aikaansaannokset osa 1

Tälle viikolle tavoitteeksi oltiin otettu sähköputkitusten tekeminen ja välipohjan läpivientien valaminen umpeen. Tavoitteet on saavutettu ja tänään sunnuntaina asennettiin lisäksi jo keittiön lattiaan eristeitä, lisäksi lattilaudoista osa saatiin paikalleen. Bonusraitana viikolla asennettiin keskuspölynimurin putkistoa suurimmaksi osaksi. Jäljellä oleva osa tulee keittiökaappien sokkeliin, joten sitä ei voi vielä laittaa.. Kaiken kaikkiaan siis melkoisen onnistunut ensimmäinen iltavuoron viikko. Lisäksi oma postaus alkuviikon tunnelmista tekeillä ;)

Juoksut jatkettu, sähköputket viritelty, viemäri valettu paikalleen.

Jokunen putki sitä alakertaan menee...
Samalla kertaa on yritetty suunnitella niin, että nyt saisi kaikki talon sähköt pikkuhiljaa uusittua.
Keskuspölynimurille paikka!


Läpivienneille askarreltiin valua varten tukia.
Vaikka hienot olikin, niin yhtään ei lörtsähtänyt alakertaan betonia!

Keittiön lattia kasautui jo!Lasivilla on kyllä ihan inhokki..
Meitsi on kyllä ehkä maailman huonoin naulaaja!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Loma ohi...

Mihin päästiin neljässä viikossa? Miten pitkälle odotettiin, että päästään?
  • Viemärit on vaihdettu siltä osin kuin oli suunitteillakin, eli alakerran valuissa kulkevia lukuunottamatta kaikki muut
  • Käyttövesiputket on koko talossa uudet
  • Uudet sähköputket on melkein vedetty ja on suunnitelma siitä miten loputkin vedetään
  • Vessan seinät odottelevat jo maalia
  • Parketit on tilattu
  • Kalusteet on tiedossa ja tilaus odottaa sormi liipaisimella, viikon varoajalla lupasivat kaapit toimittaa
  • Toiveita laatoittajasta on, muttei kyllä mitään varmaa vielä...
No ehkä kuvitelmissa oli luonnollisesti, että oltaisiin päästy pidemmälle, mutta en oikein tiedä, miten se olisi tällä porukalla tekemällä ollut edes mahdollista, joten tyytyväinen pitänee olla. Pidempää päivää ei ainakaan oikein olisi jaksanut tehdä.

Mitään pahoja tai harmittavia yllätyksiä ei tullut vastaan. Saunan katon tyhjentäminen puruista ja alakaton nosto oli hieman ylimääräinen parin päivän homma. Muuten kohtuullisen odotetusti ja ilman suurempia hässäköitä saatu purettua ja nyt vaikuttaa jo siltä, että kasaussuunnitelmakin alkaa muodostua. Toiveissa on, että sitten kun vessan ja keittiön lattiat saa kiinni, niin tulisi nopeastikin valmista. Lattian kasausta ennen täytyy vielä vetää loput sähköputket ja valaa läpiviennit umpeen. Siinä sitä on sitten iltavuorolle ensi viikolla hommaa! Lopuksi vielä kuvia tämän hetkisestä tilanteesta, kyllä se siitä alkaa hahmottua!

Pytty ja suihku vaan puuttu enää, eiku...
... ja tästä puuttuu enää peili..
Ei se vielä saunalta näytä, mutta kiukaan paikka on jo!
Sauna siitä tulee, vielä joskus,
kaivokin sojottaa miten sattuu...
Pukkarin oven aukkokin yritti hahmottua,
rumahan siitä tuli, toivottavasti tuohon saa kuitenkin karmin kiinni.
Kodinhoitohuone odottelee lattiavalua!

Keittiö on vielä vähän enemmän vaiheessa...
Sähköputket sukeltavat kellariin keittiön nurkasta,
tästä siis puuttuu vielä osa...
Villat puuttuu vanerien alta, mutta näyttää jo sivistyneeltä
Rupean olemaan aika tyytyväinen tuohon tasoitukseen!