Mummola

Mummola

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Vihdoinkin!

Mä sain maalata! Ja laatottaa! Viime viikonlopun ahdistuksen jälkeen taas normi viikko tehokkaita iltapäiviä ja viikonloppu ja homma on jo huomattavasti pidemmällä.

Vessa on siis maalattu (ja tasoitettu ja maalattu ja tasoitettu ja maalattu...) Iteraatioista huolimatta muutama taulun paikka on jo tiedossa, mutta onneksi sellaisisa paikoissa, että ei haittaa oikeastaan. Tiedoksi, että kun vanhojen kovalevyjen kolhuja yrittää korjata, niin paikoista tulee tasaisempia kuin x kertaa maalatusta kovalevystä. Ja jos haluaa päästä helpolla, niin valitsee vaalean värin. Mä en valinnu..
Graniitti ja Basaltti väreinä
Eriö näyttää tässä pimeältä ja tummathan seinät ovat, mutta minä tykkään! 
Panelit ja raksavalo
Eriössä on myös paneelit katossa ja laatat lattiassa. Lattiaan keploteltiin ensin kaakelilujalevy, vaikkei tarvetta vesieristykselle oikeastaan ole, niin tasainen laatoitusalusta kuitenkin tarvittiin, joten nyt saatiin sekä vesireristys että tasaisuus kerralla. Kokonaisen levyn laittaminen pieneen koppiin kerralla vaati melkoista kikkailua, mutta sinne se meni.

"Jaa, miten tuo vesiputki saadaan omaan reikäänsä?"
"No minäpä ryömin tuonne alle..."
" Onneksi on pieni vaimo!"
Menihän se!
Elämäni ensimmäinen laatoitus siis takana! Tässä kohtaa sanoisin, että onnistuin ainakin kohtuullisesti. Saumauksen jälkeenhän sen vasta näkee, mutta vaikuttaa lupaavalta. Ainoastaan kolme erillistä laattaa meni hukkaan, kahteen eri suuntaan leikkaaminen ei ihan ottanut onnistuakseen. Mutta onneksi laattoja oli ihan reilusti, laatikosta jäi vielä jäljellekin. Laastin koostumuskin taisi tuurilla kohtalainen, toivottavasti eivät kaikki irtoa heti huomenna..

Siellä ne on! 
Vessan kaapistot odottelevat alakerrassa, että saadaan loppukin katto paikalleen ja parketti lattiaan, sen jälkeen kaapit voikin kantaa paikalleen! Vesipiste yläkerrassa on kyllä ihan yliarvostettu, mutta olishan se pikkuhiljaa kiva, eikä pytystäkään olisi kovasti haittaa...

Keittiössäkin on maalattu, sekä katto ja seinät ovat pohjamaalissa. Katon pohjamaalaaminen ei ollutkaan niin mukavaa, liuotin ohenteinen maali on kamalaa, ettäs tiedätte. Onneksi sentään kasvoista lähti roiskeet irti, mutta kädet ovat ihan pilkulliset. Ei ole tottunut siihe, että roiskeet eivät lähdekään suihkussa ja hajukin oli hirveä. Noh, katosta olisi syytä tulla valkoinen, vaatii kyllä vielä varmasti pari kierrosta maalia, onneksi sentään vesiohenteista.

A ei oikein lämmennyt valkoiselle katolle. Valkoiset paneelikatot kuuluvat kuulemma vanhoihin taloihin, siis sellaisiin 1800 luvulta oleviin. No vaihtoehtoja ei oikein ole, eiköhän tämä saada tuotua ainakin viime vuosisadalle takaisin :)

Johan on valkoista!
Ihana saada tummunut mäntypaneeli piiloon.
A on ahertanut sähkökeskuksen kimpussa, kuulemma sekin alkaa olemaan hyvässä vaiheessa. Vanhalta keskukselta pitäisi enää saada syöttö uuteen. Keskuspölynimurin putkisto on asennettu yläkertaan, keskusyksikköä ei kylläkään vielä ole laitettu. Prioriteeteissa saa nyt kyllä olla vessan saaminen putkaria vaille valmiiksi mahdollisimman ripeästi!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti