Keittiökaapit saapuivat keskiviikkona ja loppuviikko onkin sitten askarreltu niitä kasaan ja seinille. Tällä hetkellä kaikki on kasassa ja pitkän sivun kaapit ovat jo seinällä. Ihan huikeeta. Uskomattomalta tuntuu, että aletaan olla vaiheessa, jossa ihan tosissaan saadaan keittiö takaisin. Pikkuhiljaa todellakin olisi mukava oikeasti välillä tehdä ruokaa ihan omassa keittiössä. Siihen tosin on vielä matkaa koska tasoista on vasta tarjous ja ne pitää tietysti saada paikalleen, jotta saadaan altaat ja hellat ja muut oleelliset paikalleen.
 |
Kyllä siitä keittiö tulee! Wuhuu! |
 |
Parkettia paikallaan |
Keittiön lisäksi parketti on käytävässä paikallaan. Edelleen tykkään! Sen lisäksi loputtomalta tuntuva listoitus on alkanut. Turhauttavaa, ärsyttävää ja palkitsevaa, ilman listoja on jotenkin suttuista ja niin puuduttavaa kun listoitus onkin, niin veikkaisin, että meillä saadaan listat kyllä paikalleen. Olen kyllä tullut siihen tulokseen, että joku listoitukseen erikoistunut mentaalimalli puuttuu. Ihan todella täytyy ajatella, että saa kulmat ja mitat oikein. Varsinkin kun omiin silmiin sattuu sitten aina jos on vähän sinnepäin, ei justiinsa. Näperrystä on tiedossa siis tulevina viikkoina todellakin riittävästi.
 |
Viha-rakkaussuhde jiirisahaan... |
 |
On sillä vaan iso vaikutus kun on listatkin paikallaan! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti