Huh, mikä viikko.. Muiden syyslomien innoittamina oltiin itsekin muutama päivä kotona "lomailemassa" ja saatiin hommaa kyllä hyvin eteenpäin. Otsikostakin käynee selväksi, että keittiön kimpussa on aherrettu ja totta tosiaan hella on käytettävissä! Vettä ei vielä tule ja yläkaapin ovet puuttu. Putkaria vaille olisi myös veden saanti, tiskikonetta ei kyllä siirretä yläkertaan ennenkuin on tiedossa, että putkari tosiaan on tulossa, sen verran kiva se on ollut ja on toiminnassa, että madollisimman lyhyt katko on suotava. Yläkaappien ovien kanssa tuli pieni vastoinkäyminen, kun paketista purettuani totesin, että saranoiden aukot eivät sovi niihin saranoihin, jotka meillä on. Tosi kiva, mutta onneksi saadaan uudet ovet oikeanlaisilla rei'illä, täytyy vain malttaa odottaa vielä vähän aikaa. Laatikoissa ja kaapeissa on jo tavarat ja huomenna saadaan vielä uusi jääkaappikin keittiöön.
Torstaina suuri tavoite oli laatoittaa keittiön välitila. Laataksi valokoitui musta, kapeista soiroista muodostuva hieman epätasainen liuskekivijäljitelmä. Valmiin kun näki, niin täytyy sanoa, että hyvä valinta ainakin meidän mielestä. Asennuksen kannalta ei liene ihan helpoin, mutta onneksi remppaukkeli tarjosi kärsivällisesti henkistä tukea ja vinkkejä ja onnistuin saamaan laatat välitilaan. Ensimmäinen vinkki oli ehkä ratkaisevin, eli
valumattoman saneerauslaastin hakeminen rautakaupasta. Toisekseen pahvinpalojen tunkeminen laattojen saumoihin (ja keskellekin koska verkko valui kasaan) oli toinen hyvä vinkki. Äitihän oli sitä mieltä, että älä nyt ite laatota, tulee kuitenkin huono ja sitten joudut kattelemaan sitä. Remppaukkeli vaan totesi, että hyvin se menee ja ei sitä muuten opi jos ei harjottele! Sillä mentiin ja onhan siinä nyt muutama kohta, jotka vois olla paremminkin, mutta ei ahdista katsella. (Melko tyytyväinen olin itteeni, hih!)
 |
Välitila ennen saumausta |
Perjantaina oli sitten saumauksen vuoro. Se jänskätti ehkä vielä enemmän, koska suositeltu sauma-aine "on sitten aika nopeeta kamaa". Tätä tuskaillessani sain sitten kuulla, että koska sain laatat seinään niin hyvin ja sujuvasti, niin ei pitäisi olla mitään hätää sauma-aineenkaan kanssa. Noh, selvä, vähän kyllä epäilytti, mutta eikai siinä muukaan auta. Siinä vaiheessa, kun sauma-aine oli valmista ja kuulin, että aikaa on nyt sitten noin 15 minuuttia sutia saumat kuntoon niin täytyy sanoa, että hirvitti. Ja olihan se lopussa vähän hyhmäistä jo, mutta sinne ne meni ja ainakaan vielä en ole aukkoja löytänyt! (Tässä vaiheessa olin kyllä jo tosi tyytyväinen itteeni, jei!)
 |
Sellasta tuli! |
 |
Keittiöhän siitä tulee! |
 |
Ruokapöytä ja Lokkikin pääsivät takaisin paikalleen. Seinät kaipaavat kyllä täytettä.. |
 |
Perjantaina oli ehdottomasti skumpan aika keittiössä! |
Spa-osastolla on tottakai ollut myös täysi tohina päällä. Ison osan viikosta on painittu kylppärin seinien kanssa. Yhdelle seinälle laitettiin ek-kipsiä, yhdelle seinälle Wedi-levyä ja loput kaksi seinää hiottiin, tehtiin tartuntareikiä, täytettiin niitä ja lopulta suoristettiin. Harmi, että ei tähän hätään ole yhtään kuvaa siitä vaiheesta kun tartunta-aukkoja ei ollut vielä täytetty, oli meinaan aika räjähtäneen näköinen.
 |
Kylppärin seinien tasoitusta |
 |
Wedilevyjä suihkun taakse |
Meidän puolesta on askarreltu IV-kanavat paikalleen kylppäriin ja saunaan. Iso kiitos taas J:lle avusta ja oikeiden työkalujen lainasta! Jotta spa-osastolla päästään eteenpäin lattioiden vesieristykseen ensi viikolla, täytyi saunaan saada eristelevy seiniin. SaunaSatun alareunasta otetaan alumiinifolio pois ja vesieriste nostetaan levyyn ja sitten siihen läntätään laatialaatat. Sama juttu kodinhoitohuoneessa, kipsilevyt pitää saada seinään, jotta vesieristeet holkkanostoja varten voidaan tehdä. Melko pitkä sunnuntai päivä oli, mutta nyt on sauna ja kodinhoitohuoneessa kipsit seinissä. Kodinhoitohuoneesta tosin puuttu pari pätkää, joiden suhteen täytyy tehdä jotain liikkeitä alkuviikosta. Aika paljon pidemmällä homma on nyt myös siellä ja sauna on ensimmäistä kertaa saunan kokoinen, kun väliseinäänkin saatiin levyt ensimäistä kertaa. Jos ensi viikolla tapahtuu yhtä paljon niin kohtahan meillä on suihkukin, kääk!
 |
Kodinhoitohuoneeseen pitää tilata kalusteet, tai olisi varmaan voinut jo tilata.. |
 |
IV-kanavat saunan katossa |
 |
Sauna melkein valmis, laudekin on jo! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti