Mummola

Mummola

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sileää tulee, not...

Tällä viikolla on sitten tasoitettu alakerrassa. Seiniä, kattoa ja lattioita. Ei vieläkään olla siinä vaiheessa, että pääsisi vielä maalaamaan. Toisaalta oviaukkojen slammaus onnistui kolmannella kierroksella yli odotusten ja nyt tilanne ei ole yhtään epätoivoinen. Jännittää nähdä, miten hyvin tasoitetut kohdat vanhoista seinistä erottuvat, strategisesti sijoitettavia seinäkoristeita siis tiedossa ;)

Näyttääpä tuo vinksahtaneelta, mutta suoristuu se siitä..

Ja tää näyttäs olevan toiseen suuntaan vinksallaan, mutta kyllä sekin siitä!

Seinien tasoitusoperaatio vaati sitä, että viimeisestkin vanhalle keskukselle tulevat sähköt täytyi purkaa pois, jotta putket saatiin katkaistua. Nyt meillä tulee siis koko talon sähköt uudesta keskuksesta! Pikkumakkareissa on vielä vanhoja kaapeleita, ne menevät uusintaan sitten kun makkarit rempataan, mutta lähes kaikki sähköt on nyt uusittu.

Lisäksi yläkerrassa maalattiin viimein katto loppuun. Portaiden kohdalta katto jäi maalaamatta viime syksynä, kun ulottuvuus loppui maalarilta himpan kesken. Nyt kun porrasaukossa on väliaikainen lattia ja tikkaat sai askarreltua sopivasti katon maalausta varten. Ihanaa saada sekin valmiiksi ja ihan kokonaan! Myös seinän yläosa maalattiin ja patterit roudattiin pois. Alaosan seinästä pääsee maalaamaan vasta sitten, kun suojaus puretaan, mutta siihen ylttää alakerrasta kyllä. Edistystä tapahtuu siis myös yläkerrassa.

Kalsarikuosit suoraan 60-luvulta!

Tulipa raikas, kun heitti verholaudan ja verhot hiiteen ja maalasi!
Kellarissa purettiin vielä kylmiön ovesta laudat pois. Ja samalla rusautettiin irti ilmeisesti jälkikäteen lisätty tiilipötkö.. Note to self, ensin puretaan kaikki, sitten vasta lähdetään kasaamaan uutta.. Onneksi tuosta selvittiin vähän paikkaamalla lattiaa. Nyt vaan täytyy miettiä, millä tuo oviaukko saadaan kavenettua. Ai miksi pitää kaventaa? A:n skidisti ylimitoitettu räkkikaappi jää muuten oviaukkoon...
Kannatti eilen tasoittaa, huoh..

Sinne läks ja lattiakin jo korjattu.



Ensi viikolla tehokasta peliaikaa vain muutama päivä, sitten koittaa miniloma juhannuksen merkeissä.

Toisin kuin kuvassa näyttää, niin ei ole photosopattu tuo laatta tohon..
Vielä kun joku laittaisi tuon viemärin loppuun...

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ruiskis!

Sadas blogiteksti! Yllätin kyllä itseni jaksamalla kirjoittaa tätä. Blogista on ollut monenlaista apua, epätoivon iskiessä, on ollut helppo katsoa, miltä näytti viikko sitten ja todeta, että onhan se edennyt sittenkin. Lisäksi on ollut ilo kuulla, että moni on blogia lukenut tai ainakin kuvia katsellut ja seurannut meidän sekoilua mummolassa!

Tällä viikolla on nyherretty autotallissa. Meidän suunitelma on siis se, että ensin pistetään läjään autotalli, jotta sinne saadaan kamat sisälle. Sitten siirrytään varsinaisesti alakertaan. Vähän ollaan kyllä varaslähtöä sisälläkin otettu, koska aikataulullisesti ei voitu, eikä kannata, tehdä pelkkää autotallia.

Seinät vaativat vähän tasoittelua ennen maalausta,
tallista on hyvä aloittaa harjoittelu

Aika haulikolla ammuttu on kyllä tuo seinä..
Jossain vaiheessa keksittiin, että ruiskullahan tuo alakerta kannattaa maalata, koska epätasaisen ja karhean betoniseinän maalaaminen millään muulla ei houkuttanut. A:n työkaverilta siis maaliruisku lainaan. Ei ole helppoa ei. Tai siis on sitten kun sen saa toimimaan, mutta kyllä siinä muutama hetki piti askarrella, että saatiin pelittämään.

Ensin kokeiltiin omaa kompuraan tulevaa maaliruiskua. Huomatttavasti nopeammin olisi saanut maalit seinään vaikka vesiväripensselillä, ei siis sitä.  Ihan vähän olisi pitänyt googlata enemmän ennen yrittämistä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja maalit seinissä. Muutamia huomioita ihan noin jos joku joskus aikoo ruiskumaalata:
  • Maali pitää ohentaa, ei muuten tule ulos ollenkaan, 
  • kannattaa täyttää säiliö täyteen ensimmäisenä ja sitten todeta edellämainittu, not.
  • Liipaisinta pitää painaa pohjaan, tulee vain ilmaa jos painaa puoleen väliin, huoh..
  • Jos suutin menee tukkoon ei sitä laimennettuakaan maalia tule ulos. 
  • Suutinta puhdistettaessa kannattaa sillä osoittaa omaan naamaan -tai sitten ei.
  • Säiliötä ei voi täyttää täyteen, muuten suljettaessa maali tursuaa ulos ja koko härvelikään ei toimi.
  • Liian vähän laimmennetun maalin läträäminen liian täydestä säiliöstä ei ole kovin siistiä puuhaa, onneksi on vesiliukoista maalia.
  • Jos laimentaa liikaa tai unohtuu suihkimaan yhteen kohtaa liikaa valuu ja valumissa väri vaihtuu.
  • Läträämisen jäljilta säiliö on niin maalissa, että ainakaan mitta-asteikkoa ei voi käyttää lanttauksen apuna.
  • Maalia meni 1/3 siitä, mitä olisi pitänyt, mutta toisaalta alla oli kohtuullisen hyvä maalipinta, joten värin vaihto riittää meille. Saadaanpahan maalattua samalla pöntöllä sisälläkin.  
Voiskohan toi enää yhtään kauheempi olla?
Epätasinen ja jäätävät valumat takaseinällä..

Ei siis ehkä mikään mestaritaidonnäyte, mutta seinät vaihtoivat väriä, joten riittää meille. Toivotaan, että kerrospaksuus on pitkälläkin aikavälillä riittävä, vähän epäilyttä kyllä. Suosittelen sekä hengitys suojainta että kuulosuojaimia. Maaliruisku pitää sen verran kovaa ääntä, että tuntitolkulla en minä ainakaan mielelään sitä kuuntele. Vielä kun oli radiolliset kuulokkeet niin ihan hauskaa hommaa. Ja helposti sai tasoittamattomaan kattoon esimerkiksi maalit kaikkiin koloihin, olisi ollut kohtuullisen mielenkiintoinen homma ilman ruiskua.

Väriksi A valitsi harmaan. Hieman oli liian lavea valinta, joten lätkäisin sitten eteen kymmenisen esikarsittua vaihtoehtoa ja A valitsi tummimman eli Tuhkan. Sitähän ei tietysti kannata tarkistaa, että miten väri käy betonilattian kanssa, mutta lopputulos oli kyllä ihan osuva. On täsmälleen lattian värinen maali, Tuhka (M497) voisi siis nimeltään ihan hyvin olla betoni. Jännä bunkkeri tai luolamainen tunnelma tulee kun kaikki pinnat ovat saman värisiä harmaita, mutta kuvista poiketen ei ole ollenkaan noin synkän näköinen. Jos mulla on tumma turkoosi kodinhoitohuone, niin en kovasti voi arvostella tummia värivalintoja, sitä paitsi väri on kaunis. Eikä näy sitten ihan heti kaikki noki niin kuin olisi näkynyt valkoisissa seinissä. Saapi sitten vain sähköurakoitsija suunnitella valaistuksen niin, että näkee.

Sellainen siitä tuli!
Nyt enää sähköt ja sitten hyllyjä suunnittelemaan!


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Konttaa, konttaa..

Voiko jo jäädä kesälomalle ja aloittaa remontoinnin kokopäiväisesti? Olis niin kiva jäädä lomalle ja vain remppailla. Vielä kuukausi töitä oikeasti ja sitten loma. Toisaalta näyttää kyllä siltä, että tänä kesänä voidaan pitää vähän lomaakin. Lattioita kun ei voi pinnoittaa vielä pitkään aikaan, joten tässä on vielä monta viikonloppua ja arki-iltaa askarrella alakertaa lomakuntoon.

Väliaikaissähköjä
Viikolla purettiin vanhat sähköt. Lämmönjakokeskukselle piti jättää vielä syöttö vanhoista, koska lämmin vesi olis ihan kiva kyllä, pitää vaihtaa sitten päikseen suoraan uusiin. Siitä kai kannattaa ilmoittaa lämpöyhtiölle, etteivät turhaan luule, että on joku vikatilanne, joten ei viikonloppuna lähdetty sitä tekemään. Pintavetoja tulee takaisinkin, mutta yritetään minimoida niitten määrä. Ja vanhat kalusteet laitetaan takaisin. Osa pääsi jo rakennussiivous Äitin käsittelyyn ja niistä tuli ihan kuin uudet!

Eihän se nyt puhdas ole, mutta ehkä siinä maali pysyy..
Autotalli pestiin, päädyttiin suihkuta pesuaine-harjaa-huuhtele menetelmään. Nyt se saa kuivua rauhassa. Autotalli siis odottelee putkien maalausta, seinien tasoittelua ja sitten pintamaalia!

Sisällä hiottiin lattiaa ja kontattiin ja hiottiin ja kontattiin. A:lla oli kokemus lattian hiomisesta, joten Rahinaa kehiin. Ensimmäinen rahina meni pariin neliöön. Tosin se taisi olla kohtuullisen vanha, ajalta A:n muistot vuosien takaa. Seuraava rahina olikin sitten hieman turhan pehmeä ja meinasi tulla epätoivo, sähköhiomakone siis kehiin. Noh, sehän hajosi (kone Ukin jäämistöä ja vuodelta nappi ja kypärä). A siis rautakauppaan etsimään siihen varaosia. A palasi rälläkän ja siihen erilaisten hiomavälineiden kanssa.

Me Äitin kanssa putsailtiin sähkökalusteita ja lähdin hakemaan puukkoa. Ruokailutilassa odotti epämääräinen usva. Rälläkkähässäkästä lähti aivan julmettu pöly ja vaivalla tehdystä suojaamisesta huolimatta se kaikki leijaili yläkertaan! Homma siis seis.Alakerrassa ei nähnyt mitään, näytti ihan siltä kuin ilmassa olisi savua ja koko paikka tulessa. Pölyn hälvettyä totesin, että nyt ei kyllä voida pölyttää koko paikkaa, vaikka kuinka olisikin kevyempi. Ennemmin konttailen rahinan kanssa, kuin siivoan kaikki pinnat betonipölystä yläkerrassa..

Ja sitten meikäläinen rautakauppaan hakemaan toista rahinaa. Ja sitten hangataan ja kohtataan ja hangataan ja kontataan.. Rahinasta ei nouse juuri lainkaan pölyä, joten vaikka olkapäät ja polvet vähän kovilla olikin niin ennemmin se, kun kaikki betonipöly tähän asti siistinä säilyneeseen yläkertaan.

Epätoivo meinasi silti jatkua, näytti siltä, että ei pienet kivet tule lainkaan näkyviin sementtiliiman alta. Imrointi onneksi paljasti, että onhan ne siellä! Nyt vaan toivotaan, että on riittävän paljon saatu liimaa pois ja kaikki haluttu pysyy kiinni betonissa.
Törkeän hienoa pölyä, imurin suulake kului, mutta paljastuipas ne kivet sieltä!

Kiitoksia taas apujoukoille muonituksesta ja avusta!

Siellä ne rahinat lymyilee.
Toivottavasti pian päästään karmien suoristukseen!