No nyt on saatu taas pitkään roikkuneita hommia kasa tehtyä. Ehkä mielenkiintoisin oli uusien sähköputkien vieminen yläpohjaan tuuletusviemärin vierestä. Tuuletusviemärihän on ollut näkyvillä kattoremonttia odotellen. No, kattoremonttiahan ei ole tulossa, koska sen luvannut putiikki on mennyt konkkkaan. Se olikin vähän liian hyvää ollakseen totta. Joka tapauksessa vessa haluttiin nyt viimein askarrella loppuun, koska syytä odotella kattoremonttia ei enää ole.
 |
Tuossa ei vielä edes näy sinne, missä tuuletusviemäri on.
Kovin montaa kuvaa tuolla ei tullut otettua, hengityssuojainkin meni tukkoon purusta. |
Homma lähti siitä, että yläpohjassa piti kaivautua tuuletus viemärille. Minähän sinne sitten ryömin. Melko hikinen ja ahdistava homma. Tilaa kun ei ole mitenkään huimasti, ja purut vintillä olivat luonnollisesti juuri siinä kohdassa kasassa. Tulipahan sitten samalla leviteltyä niitä tasaisemmin. Jotenkin kaikista matalimpaan osaan täytyisi saada lisäeristettä, siellä kun ei näytä olevan edes juoksujen peitoksi. Sinne tosin minäkään en mahdu, joten ehkä sen pitää sitten odotella oikeasti sitä kattoremonttia. Nyt on reitit puhelinpiuhalle, joka tulee siis edelleen ilmajohtona, antennille ja sähkö varaus vintille.
 |
Tadaa! Vielä on tilaa, mutta niin on tavaratkin vielä
porukoiden autotallissa odottelemassa.. |
Sisustettiin autotallissa! Haettiin siis Ikeasta hyllyjä ja minä olenkin sitten monta päivää lakkaillut niitä. Vähän turhan hyvännäköiset hyllyt tuli noin autotallikäyttöön, mutta menköön. Tuleepahan iloiseksi aina kun näkee ne. Sävytettyä kalustelakkaa Ukkonen taisi olla sävy. Mitähän muuta tuolla voisi lakata? Muutama idea on jo! Samoja hyllyjä on odottelemasa varaston lattian valmistumista sisälle.
 |
Kuivuis nyt jo lattia niin pääsis laittamaan nuokin paikalleen! |
Lisäksi on tilattu kaikenlaista mukavaa ja valittu valaisimia. Yksi valaisin saapuikin jo, kattoikkuna kellariin, eli kauan himoitsemani led-paneeli. Paneeli tuli porrashuoneeseen. Vielä puuttuu "askarteluhuoneesta" valaistus ja vähän valaistussuunnitelmaakin, mutta nyt alakerrassa jo näkee jotain ilman työmaavaloja.
 |
Hihihi! Vähän kuin olis kattoikkuna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti