Mummola

Mummola

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Spa-osasto, ennen ja jälkeen

Spa osato oli ehdottomasti suurin syy koko remontin aloittamiseen niinkin nopeasti kun aloitettiin. Kylmä kylppärin lattia ja kieltämättä jo hieman aikaa nähneet pinnat eivät miellyttäneen oikein yhtään. Tuo osa koki myös isoimman myllerryksen, joten ennen ja jälkeen kuvat eivät ole ihan niin koherentteja, mutta mennään kuvissa nyt vaikka toimintokohtaisesti.

Pukuhuone ennen..

Pukkari jälkeen, tosin vähän kauempaa..

Spa osastolla kaikki alkaa aikalailla olemaan oikeasti valmista, viimeisä listoja odoteltiin kohtuullisen pitkään, mutta kohteet ovat hieman haastavia, ei olut ihan selvää, minkälaisia listoja edes tarvitaan, vai toteutetaanko viimeistely listoilla vai ei... Ovet on kuitenkin saatu sekä pukkariin että kylppäriin. Kylppärinovi on ehdoton suosikki kyllä. Mattalasinen ovi oli ehdoton toive minulla, tosin A on vastustanut sitä kovasti. Kompromissina päädyttiin harmaaseen mattalasiseen oveen, joka on kyllä hyvä ja sopiva pari saunan harmaan kirkkaan oven kanssa.

Jääkylmä lattia, mutta uskomattoman siistissä kunnossa vanha kylppäri silti oli.

Lämmin lattia, kiinteät shampoo hyllyt, vahingissa ostettu hana, jossa on hauska säätö,
Kylppäri on todella toimiva ja materiaalivalinnat ovat edelleen mieleisiä.
Mikä onnistui?
  • Sauna kokonaisuuttena, kiveys on sellainen kun ollaan aina haluttu ja paneleiden ja lauteidenkin valinta meni kyllä iha nappiin!
  • Kylppärin valot on toimiva innovaatio
  • Kuidut saunassa ja kylppärissä ovat myös kivat
  • Pyykkikaappi on riittävän suuri
  • Turkoosi seinä kodinhoitohuoneessa <3
  • Lattialämmitykset
  • Toisen vessanpytyn lisääminen 
Saunaa ennen ja vanhan kylppärin miniovi
Sauna on yksi parhaiten rempassa onnistuneista osista!


Puukiukaasta luovuttiin..
Vaikka puukiuasta ei voitakaan mikään, täytyy sanoa,
että hyvät ja pehmeät löylyt saa kyllä riittävällä kivimäärällä aikaiseksi.

Ja mikä olisi voinut mennä paremmin?
  • tää oli paha, ei me oikein meinattu keksiä mitään..
  • Ulko-ovesta tuli sitten kuitenkin sen verran kapea, että 60cm pesukone ei mahdu siitä sisään.. Arjessa ei oikein haittaa, mutta vähän harmittava takaisku kuitenkin..
  • Kodinhoitohuone voisi olla isompi, mutta vanhaa rempatessa kaikkeen ei voi vaikuttaa..
Kodinhoitohuoen ennen..

kodinhoitohuone jälkeen


Ja kauanko kesti yläkerran putkiremppa? Noh tämän verran on tullut Aku Ankkoja sen jälkeen kun viime heinäkuussa aloitettiin siihen mennessä kun homma oli viimeisiä listoja vaille valmis..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti