Mummola

Mummola

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Viimeiset puserrukset

Hyvää uutta vuotta!

Kovin hienosti ei jatkunut tekstien kirjoittaminen viime vuonna. Nyt kuitenkin taas ihan oikeasti remontti jatkuu, joten muistuu mieleen myös dokumentointi.

Taas mennään!
Alakerran ovien pielet jäivät todella industrial-henkisiksi, ja niiden siistimistä on siirretty ja pohdittu, mitä ylipäätään niille pitäisi tehdä. Nyt kuitenkin päätettiin, että pääsiäisenä pitää ainakin aloittaa. Suunnitelmaksi tuli peittää oviaukot puisilla karmeilla ja listoittaa. Puutavaran ostaminen ilman peräkärryä, lapsen ja rattaiden kanssa oli taas ahtauksen taidonnäyte, mutta saatiin kamat kotiin. Ei tosin kaikkia, selkeästi on tarvikkeiden laskemisen taito ruostunut välivuonna. Listaa pitää hakea vielä lisää, jotta saadaan homma purkkiin kokonaan.


Väriksi valikoitui tikkurilan kuultavista sisäväreistä Polku
Listoja värissä
Täytyy sanoa, että parhaita päätöksiä ikinä oli remontoida pikkumakkarit jo ennen lapsen syntymää. Ei todellakaan käy kateeksi sellaisia perheitä, joissa yritetään rakentaa tai remontoida pienten lasten kanssa. Ainakin tuo meidän tapaus on sen verran osallistuvaa sorttia, että haasteellista on. Jatkoa seuraa edelleen, mutta ei varmaankaan taas kannata pidättää hengitystä!

Jotain on jo paikallaankin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti