Mummola

Mummola

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Final round!

Sisällä viimeinen remppakohde on aloitettu! Pikkumakkarit ovat viimeinen koskematon osa taloa sisäpuolelta, niiden remontoinnin jälkeen kaikki pinnat sisällä on vähintään maalattu, useimmat uusittu kokonaan. Loppusuoralla siis ollaan sisäpuolen rempan suhteen!
Niin sanottu Pikkumakkari

Ei se suurensuuri ole mutta hyvä siitä tulee!

On ihan ok maalata kaapit sisältä oransseiksi..
Pikkumakkareiden osalta suunnitelma on pitää huoneet kahtena erillisenä, mutta uusia väliseinä. Lisäksi nyt käytävän puolen väliseinä on rakennettu kaapeista, ja sekin on tarkoitus korvata väliseinällä. Yksi komero jätetään kuitenkin, käytävän puolelle avautuva liinavaatekaappi on sellainen, jonka ehdottomasti haluan säilyttää.

Perämakkari on tilana vähän hankalampi pikulainen vaikka onkin Pikkumakkaria isompi


Turkoosikin käy kaapin sisävärinä,
kuvassa huomattavasti haaleampi kuin luonnossa..

Kattoon tulee samanlainen panelointi vanhojen kipsilevyjen päälle kuin meidän makuuhuoneeseen. Lattiaan laitetaan samaa parkettia kuin muuallekin taloon. Sähköt uusitaan ja lisätään antennikaapelointi sekä verkkopisteet. Sähköjen uusiminen onkin sitten taas oma askartelunsa ja edellyttää valitettavasti taas vanhojen kipsilevyjen irrottamista. Onneksi ihan kaikkia levyjä ei tarvitse uusia, mutta ihan riittävästi tuosta vaikuttaa silti tulevan saumattavaa..

Pikkumakkarien erikosuutena 50 vuotta vanhat turvapistorasiat,
joita nykyinen sähkäri vihaa, helppokäyttöisiä toki..

Tästä olin lapsena aina kateellinen!
Oman kaapin oveen sai liimata tarroja!

Ehdotus metron logoksi, Myyrä!
Eikö olisi hyvä tylsän M:n tilalle?

Terveisiä Ollille!


Seinämaalien valinta on totaalisen kesken ja lisäksi pikkumakkariin pitäisi löytää joku mukava tapetti. Alkuperäinen Aku Ankka tapetti olisi aivan ihana, mutta ihan samanlaista ei taida saada enää mistään (kuvia tulossa). Onneksi pintamateriaalien miettimiseen on vielä aikaa. Mitään ihan uutta työvaihetta ei pitäisi olla edessä, joten eikun nakertamaan!

Viisauksia tarroista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti