Mummola

Mummola

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Makuuhuoneiden lähtötilannetta

Huh, näyttää siltä, että viikonloput ovat jokseenkin työntäyteisiä tästä hamaan tulevaisuuteen. Lauantaina muutettiin jo ensimmäiset tavarat Mummolaan. Häkkivarasto ja ulkovastastosta sellaiset tavarat, joita ei tarvita seuraavaan kahteen viikkon on nyt muutettu! Aikalailla ne hävis alakerran ja autotallin tavaroiden sekaan, ei juuri edes näyttänyt siltä, että jotain uutta on tuotu. Helpottaa henkisesti kun tietää, että osa tavaroista on jo paikallaan ja täällä vanhassa kämpässä saa unohtaa koko häkkivaraston. Lauantaina myös käytiin vielä alakerrassa läpi pannuhuoneen sisältöä.

Vietiin myös kierrätyskeskukseen tavaroita, joita ei raaskittu roskiinkaan laittaa. Ottivat ne vastaan ja lisäksi saatiin jätettyä elektoriikkaromuja siellä olleeseen konttiin.

Sunnuntaina sitten pakattiin, käytiin läpi ja raakattiin kahta pienempää makkaria.

Kaupat omasta nykyisestä sekä kaupat Mummon kanssa on sovittu tiistaiksi, joten kohta on paperillakin sitten kaikki selvää ainakin omistussuhteiden osalta ja remontin suunnittelu voi lähteä käyntiin ihan toden teolla. Tässä kuitenkin alkutilannetta yläkerrasta makuuhuoneiden osalta.

Ompeluhuone

Toinen makkareista on ollut ns. Ompeluhuoneena. Nyt kun Mummo on luopunut neulekoneesta, on huone ollut kohtalaisen vähällä käytöllä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että tästä olisi tulossa musiikki huone, eli A:n valtakuntaa. Seinäkaapit saavat varmaankin kyytiä jossain vaiheessa, mutta ensivaiheessa tämän huoneen remontti saa kyllä vielä odottaa. Kaappien syövereistä löytyi Mummon kotitalousopettajakoulun aikaiset todistukset ja jopa näytetuntien suunnitelmat!

Ovelta huoneeseen, vasemmalla kiinteät kaapit.

Tietokonehuone

Toinen pikkumakari on ollut tietokonehuoneena. Kirjahyllystä pakattiin Mummolle mukaan monta banaanilaatikollista tuttuja selkämyksiä mukaan. Tämän huoneen suunnitelma on vielä aika auki, varmaan remontin väistötila tulee olemaan ensimmäisenä listalla.
Tästä huoneesta lähteekin sitten ihan kaikki kalusteet.

Iso makkari


Lopuksi vielä kolmas makkari eli ns. master bedroom. Tästä aloitetaan remonti! Nuo ihanat, ihanat vanhat kiintokaapit ovat varmasti ensimäinen, jonka kimppuun käydään. Sisälmykset saavat uuden maalin ja sisuskalut asettuvat hieman eri järjestykseen. Tapetitkin saatetaan vaihtaa.. Täällä ei vielä siivoiltu, todennäköisesti tehdään se vasta kun Mummo on muuttanut pois.
Kiinteät kaapit! Ovet vaatiin vähän säätöä toimiakseen sujuvasti.

Kukkatapetit!

Lopuksi taas löytöjä!


Lääkekaappia peratessa löytyi melko vähän käytetty lääke. Yksi pilleri on syöty, ilmeisesti Porissa on joskus tullut suonenveto. Kun lääke meni vanhaksi A on ollut puolivuotias, ja meitsi kahdessa osassa...


Ei nyt sentään enää käytössä, vaan ylennettynä alakertaan johonkin tuntemattomaan tarkoitukseen löytyi myös antiikkisia terveyssiteitä. Täytyy sanoa, että onneksi ollaan menty hieman eteenpäin tälläkin saralla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti