Huhhuh, ensimmäin arkeologinen kaivausreissu takana, ja saatiin kyllä ihan tosi paljon aikaiseksi!
Alakerran tavaroiden läpikäyminen onnistui yllättävän kivuttomasti. Voi kyllä olla, että toinen kierros on tarpeen, mutta ainakin suurin osa tavaroista on nyt löytänyt parempiin paikkoihin. Peräkärryllinen sekajätettä, pari jätesäkkiä UFFille, pahvia vaikka kuinka ja paperiakin Ikea kassillisen verran, samoin lasia ja metallia.
Alakerta
Jos joskus alan hillota, niin sitten täytyy kerätä purkkeja uudelleen, Ikean kassillisen verran kierrätettiin erilaisia lasipurkkeja. Nyt kerätyt purkit saivat kuitenkin armon. Toisaalta tehtiin melkoisia löytöjä, Riihimäen lasin keittiöpurkkeja erikokoisia vaikka kuinka paljon.
 |
Alakerran "ensimäisen huoneen" muovimatto on kyllä todella ihana! |
Askarteluhuoneen, tai ulkovälinevarasto niin kuin pohjakuvissa sanotaan, on toiminut enemmän varastona, ja sen kyllä huomasi. Täytyy varoa, ettei meille käy niin, että kun säilytystilaa tulee olemaan, niin ei tule jemmattua kaikkea. Varsinaista siivousta ei kyllä vielä tehty, koko tila täytyy oikeastaan tyhjentää kokonaan sitten kun viemäriremontti alkaa, mutta ainakin on vähemmän siirrettävää. Jälkeen kuvaa ei sitten tähän hätään tajuttu ottaa, mutta lattia ja takaseinä näkyvät jo!
Kangaspuut on kyllä periaatteessa ihan kivat. Ainoa, että ei osata kasata niitä, eikä ne oikein mahdu mihinkään. Tai teknisesti ottaen mahtuu tohon alakerran ekaan huoneeseen, allekirjoittanutkin on siinä niillä kutonut. Eli kunnossa ovat, joten jos joku tarvitsee kangaspuita, niin yhdet olisivat tarjolla..
 |
Kangaspuiden osia |
 |
Vaalenapunainen toppauku, nam! |
Autotalli
Autotallikin on toiminut lähinnä varastona ja lattiasta ei kovin paljon ollut näkyvissä. Täytyy kiittää kyllä asiallisesta arkistoinnista, maalipurkkeihin oli kirjoitettu, mihin mitäkin on käytetty! Mukavampi maalata päälle kun ei tarvitse arvailla niin paljon, että mitä edellinen kerros on.
 |
Muutama etikettimuutos aikaisemmin Remontti Ässä! |
|
Tallissa pitää kyllä tehdä enemmänkin järjestelyjä, mutta nyt ainakin tiedetään mitä siellä on. Puutavaraa on jonkin verran, hieman epäilyttää tarvitaanko noita kaikkia tikkuja joskus lainkaan.. Kuvassa oikealla, näkyy pingispöydän kulma.
 |
Kolme ruohonleikkuria on ihan ok,
ja lattiakin näkyy jo.. |
Löytöjä
 |
Pingistä tiedossa! |
Pingispöytä tiedettiin olevan, mutta myös mailat, pallot ja verkko ovat tallessa. Pallot joka kestivät ainakin nopean pomputtelun. Vanhaa hyvälaatuista tavaraa!
Kuntotarkastusta tehdessä harmittelin, että yläpohjaan vievästä luukusta oli poistettu köysitikkaat, mutta nekin löytyivät!
 |
Köysitikkaat (ja muut pihalelut) |
|
 |
Nahkainen matkalaukku |
Nykytilan kuvia lupailin, mutta yläkertaan päästään kyllä vasta joku toinen kerta, alakerta saa riittää tämän päivän rykäisyn jälkeen. Yhdestä löydöstä jäi kuvakin ottamatta, täytyy palata siihen vielä, sen verran oli pysäyttävä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti