Mummola

Mummola

torstai 18. helmikuuta 2016

Suunnitelmia pukkaa taas!

Joululoma jatkui hieman venytettynä vähän pidempään. Tauko, tai ainakin tahdin hidastus, tuli kyllä ihan tarpeeseen. Viime syksynä tuli aikalailla paahdettua, että saatiin putkiremppa jouluksi jotenkin pakettiin, motivaatio hieman lopahti sen seurauksena. Hitaasti, mutta varmasti toisaalta on kuitenkin saatu viimeisiä listoja ja muita puuttuvia asioita paikoilleen. Kylppärissäkin on jo ovi paikallaan kun se viimein saapui, joulukuun puolessa välissähän se tilattiin. Enää puuttuu pukkarin kynnys, mutta senkin työstäminen pitäisi olla Pikkuveljellä työnalla. Vessassa tuuletusviemäri odottelee edelleen vaihtamista, koska kattoremonttia ei ole vielä kuulunut, saa nähdä milloin se tullaan tekemään, ja siksi vessa on eniten levällään edelleen. Muutoin keittiö, pukkari, kodinhoitohuone, kylppäri ja sauna alkavat ihan tosissaan olla valmiina! Paitsi keittiöstä puuttuu yksi jalkalista ja kylppärin ovesta silikoneja.. Puutoslista tuntuu välillä tyhjältä, mutta sitten kun tarkemmin ajattelee, niin onhan sitä vielä tekemistä ennen kuin ihan rehellisesti voi sanoa, että mitään ei puutu. Jos joku ulkopuolinen olisi tehnyt rempan, niin miten ne voi kerralla muka saada kaikki valmiiksi loppuun asti? Jäänee mysteeriksi, koska uskon, että ei koskaan tilata mitään kokonaan ulkopuoliselta, hih!

Nyt aletaan kuitenkin olemaan siinä vaiheessa, että uusia remppoja on tehnyt jo mieli suunnitella. Tämänhetkinen suunnitelma on se, että pääsiäisen aikaan tehdään olohuone ja eteinen. Sen lisäksi alakerran ja samalla putkirempan lopun suunnittelu etenee niin, että se sijoittuisi jonnekin toukokuun tienoille. Rakennesuunnitelija on jo käynyt alakertaa katsomassa, koska haaveissa olisi saada sinne lattialämmitys, mutta rakenteesta olisi mukava saada sellainen, että se ei sitten muodostu ongelmaksi. Tällä hetkellä vaikuttaa ihan lupaavalta, ei mitään estettä meidän suunnitelman toteutukselle. Myös putkaria on varoitettu. Tekijää etsitään, koska todettiin, että ei haluta koko ensi syksyä rempata, joten tarkoitus olisi ottaa joku purkamaan ja kasaamaan alakerta niin, että voidaan sitten itse tehdä pinnat lattian valun jälkeen. Toiveajattelua ehkä, mutta jos siihen ei menisi ihan koko kesälomaa? Alakerran suunnitelmista enemmän tuonnempana.

Olohuoneelle on tarkoitus antaa samankaltainen käsittely kuin makkarille, eli pinnat uusiksi ja sähköjä ja muita piuhaloita seinien sisään. Olkkarissa toki asiaa hieman mutkistaa laatoitus, pelkkä parketin latominen ei siis lattioille riitä. Ah niin ihana mosaiikki saa lähtöpassit ja tilalle laitetaan jotain isompaa ja vähemmän ruskeaa. Olkkariin on suunnitteilla myös videotykki ja sen sijoituksesta on jo molempia tyydyttävä ratkaisu, hieman hellasäröä on ollut suunnittelussa havaittavissa, mutta toisaalta loppupeleissä ihan kiva isolta skreeniltä on leffoja katsella. Suunnitelmat ovat vielä hieman kesken, tällä hetkellä selvää on, että katto maalataan valkoiseksi samalla tavalla kuin keittiöstä ja ruokailutilasta ja lattiaan laitetaan samaa parkettia kuin muuallekin, niiltä osin kun parkettia tulee. Seinät tulevat tämän iltaisen suunnitelman mukaan saamaan uudet kipsilevyt ja maalia pintaan. Eilen vielä oli tulossa tapettia, joten saa nähdä kuinka käy.

Viime pääsiäisenä muutettiin ja rempattiin makkaria, kauhean kauan siitä tuntuu olevan jo aikaa, vuosi on mennyt todella nopeasti. Makkarin remppa aiheutti epätoivoa, toisaalta etenemisen suhteen oltiin erittäin optimistisia. Valmiiksihan makkari ei ole tullut vieläkään, sähköt pitäisi vielä kääntää tulemaan uudesta keskuksesta. Olkkarissa sensijaan periaatteessa mitään kokonaan uutta hommaa ei pitäisi olla, kaikkea vastaantulevaa on jo harjoiteltu kuluneen vuoden aikana. Just, niin varmaan, mutta kyllä vuoden remppakokemuksen jälkeen on huomattavasti nohevampi kuin ilman kokemusta viime vuonna!

Nyt alkaa taas kuulumisia kuulumaan myös tänne blogiin! Täytyne myös tehdä ennen ja jälkeen vertailu putkirempan uusimista osista ennen kuin uutta aloitetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti