Mummola

Mummola

torstai 31. joulukuuta 2015

Koska meillä oli joulu..

Ei remppaa viikkoon! Huikeeta, päätettiin, että nyt tarvitaan lomaa, koska saunaan päästään ja muutenkin on sen verran valmista, että ei ahdista. Viikon verran on tehty kaikkia ihan muuta ja kyllä nyt pikkuhiljaa alkaa jo miettimään, että josko sitä sittenkin laittaisi silikonit tuonne kodinhoitohuoneen tasoon, vielä ei tosin ole tapahtunut... Joulu on kyllä ihan parasta aikaa, tykkään kovasti. Hyvää ruokaa (ihan hyvin voi ihminen syödä viikon laatikoita ja kinkkua!) ja ihanan rauhallista olemista ja lisäksi tietää, että nyt alkaa valo lisääntyä!


Homma saatiin pakettiin niin kuin toivottiinkin:

Kinkku saatiin uuniin, tämä onneksi oli varmaa jo hyvissä ajoin ennen joulua.

Sauna on ehkä eniten valmis huone tällä hetkellä!

Kuuseen löytyi ihanat, Mummon ja Ukin aikoinaan askartelemat tuohi- ja lastu koristeet!


Lisäksi pyykkiä on nyt päässyt pesemään ihan yläkerrassa ja pyykitkin ovat päässeet kuivumaan pyykkinarulle. Listoitustakin puuhasteletiin vielä ennen joulua, mutta paikalleen ei ihan kaikkia vielä laitettu, seinät kun kaipaavat hieman paikkamaalia vielä sitä ennen.

Ensi vuonna onkin sitten enää hieman viimeistelyä ja sitten alkaa seuraavan osan suunnittelu! Melkoinen vuosi takana, viime vuonna ei vielä tähän aikaan ollut hajuakaan siitä, että lähdetään mummolaprojektia edes harkitsemaan. Mutta ainakin tässä vaiheessa tuntuu edelleen ihan oikealta ratkaisulta. Kiitos tänä vuonna mukana olleille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti