Mummola

Mummola

lauantai 14. toukokuuta 2016

Hiekkakuoppa

Jep jep, olisihan se pitihän se arvata, että jotain mutkia tulee matkaan. Vaikka alkuperäisten kuvien mukaan pitäisi olla ihan asialliset perustukset, niin eipä ole. Ilmeisesti talo on tehty niin, että ensin on valettu laatta, jonka päälle on sitten tehty seinät. Tämän jälkeen sitten on valettu "tasoitusvalu" vielä sisälle, eli lattioissa oli kaksi eri valua. Noh, mitäpä tapahtuu, jos purkaa lattiavalut? Seinät eivät ole enää minkään päällä! Ei sitten ihan pureta alempaa laattaa seinien vieristä, jotta ei koko pytinki romahda..


Hiekkakuoppaa...

Siellä ne vanhat viemärit luikertelee.
Oli kyllä jo aika vaihtaa nuo, olivat ruostuneet jo liitoksista..
Yhteen kohtaan valettiin tassu, jotta lattia saatiin purettua ilman, että seinät kaatuvat. Muualla tyydyttiin siihen, että ihan reunaan asti ei eristettä saa, mutta talo pysyy pystyssä.


Eihän tuossa olisi mitään alla, jos tuota tassua ei olisi valettu..
Öljysäiliön kanssa on myös askarreltu. Syöttöputkista meinaan tuli öljyä kun ne katkaistiin, joten alettiin epäilemään, että onkohan öljysäiliö sittenkään täytetty. Harrastettiin siis arteenetsintää talon päädyssä, koska kantta ei enää ollut näkyvissä. Löytyihän se sieltä ja onhan se tosiaan täytetty. Nyt pitäisi vielä selvittää, että miten putket saadaan jotenkn sopivasti poikki niin, että viimeisetkään öljyt eivät sitten lirahda mihinkään.
Autotallissakaan ei enää ole lattiaa..

Pihallakin näyttää jo remontilta, kaivuri kävi kaivamassa kannot ja raapimassa asfaltin jo pois. Maanantaina pitäisi sitten avata piha, jotta tiistaina putkarit ja vesilaitoksen ukot pääsevät tekemään oman hommansa. Jonkun verran tässä on saanut soitella edes takaisin, tai A lähinnä on soitellut. Projektipäällikköä tarvitaan ihan heti kun on kaksi ulkopuolista mukana. Toivottavasti tämä olisi viimeisiä remppoja, jossa on mukana monta ulkopuolista, joiden täytyy sovitella tekemisiiään, tai joiden tekemisiä täytyy itse sovitella oikeastaan...

Putkareiden käynnin jälkeen sitten askarrellaankin eristeet, verkot ja lattialämmitysputket. Lattian valun jälkeen voi vasta kaivaa perustusten ympäriltä, joten sitten vielä kaivella salaojat talon ulkopuolella paikalleen. Sittenhän sitä jo pääseekin tekemään seiniä ja kattoja alakertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti