Mummola

Mummola

tiistai 3. toukokuuta 2016

Perustustenkastelujärjestelmä

Alakerran räjäytys on alkanut. Viikonloppuna piti tehdä tyyntä myrskyn edellä -päivitys, mutta vapun juhlinta vei sen verran tehokkaasti voimat, että jäi tekemättä. Saatiin kuitenkin suojaukset ja muut tarvittavat tehtyä viime viikolla, joten hyvin voitiin aloittaa.

Muovimatto lähti, jes! 

Melko vaihtelevan paksuinen tuo laatta, mutta kyllä se siitä lähtee..
Oli se alakerran lattia sittenkin vähän saanut kosteutta. Lämmitysjärjestelmän rempan yhteydessä laitettu "salaoja", on pitänyt lattian rajan mukavan kosteana. Perustustenkastelujärjestelmä siis on liian ylhäällä ja yhdistetty sadevesikaivoon nurkalla, johon tulee katolta kaikki vedet, joten hyvin on uittanut kellarin seinään. Onneksi kosteutta näyttäisi olevan oikeastaan vain pannuhuoneen nurkassa muovimatto alla. Ja onneksi maa on hyvin imevää hiekkamaata, joten vauriot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Yök, kosteus ja mattoliima eivät ole hyvä yhdistelmä..
Jos ei muuten olisi, niin nyt ainakin kaivetaan koko kellarin seinät auki, laitetaan asialliset salaojat ja patolevyt. Kaivurikin viihtynee pihalla siis vieläkin pidempään. Kamalaa tällainen ulkopuolisen työvoiman käyttäminen, kun laskuja on tulossa kohta joka suunnalta, eikä loppusummistakaan ole kuin arvioita. Mutta ei tuota hommaa kyllä itsekään olisi jaksanut töiden ohessa tehdä, joten ei auta kuin toivoa, että ropisee riittävät.

Ulko-ovi vietiin myös turvaan,  ettei se kolhiinnu. Ovesta on nyt vaneri ja munalukko. Huominen vielä tällä viikolla purkua, sitten on pitkä viikonloppu myös remppaukkeleille. Mekin taidetaan suunnistaa mökille, nyt kun (kovin paljon) tekemistä ei vielä meille ole. Olkkarin saumalistat voisi tietysti laittaa ja pihakivet purkaa talon päädystä. Mennään silti mökille, jos jäädään odottelemaan sellaista viikonloppuasiaa,  että ei olisi mitään tekemistä, niin ei päästä koskaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti