![]() |
Vanha patolevy lopui sitten puoleen väliin seinää, salaojan pääkin kurkistaa patoevyn alareunasta.. |
![]() |
Kuoppa auki.. |
Perustustenkastelujärjestelmä oli itse asiassa tehokkaampi kuin oltiin edes ajateltu. Sadevedet oli siis ohjattu samaan kaivoon, josta lähti salaojaputket koko kellarin seinustalle. Ehdoton nou nou jo tämä itsessään. Kaiken kruunasi vielä se, että vaikka patolevyä oli laitettu, se oli maksimissaan noin metrin maanpinnan alapuolella, joten koko muu seinä oli täysin ilman mitään suojaa. Ja tällä osalla sitten tietysti oli salaojaputki, johon sadevedet oli ohjattu. Great.. Onneksi seinä oli kuitenkin suurimmalta osalta kuiva, ainoastaan nurkalta, josta kaikki katon sadevedet tulevat alas oli jonkin verran kosteaa. Lohduttavaa oli myös se, että hiekka kaivannon pohjalla oli aivan kuivaa, joten mitään jatkossa kun sadevedet eivät valu seinän viereen, salaojiin ei todennäköisesti koskaan edes mene vettä. Mielenkiintoista nähdä kertyykö tarkastuskaivojen pohjalle vettä lainkaan!
Ensimmäiset 30-vuottahan talo on ollut täysin ilman mitään salaojia ja patolevyjä ja pärjännyt hienosti. Maa on niin hyvin vettä läpäisevää, että mitään ongelmia ei ole ollut. Kaukolämpöön siirryttäessä on kuitenkin jostain syystä tehty tosiaan "salaojat", mutta valitettavasti vähän sinne päin. Uuden ajan hömpötyksiä asennettaessa ei oikein riitä, että tekee vähän sinnepäin, valitettavasti. Toivotaan, että me onnistuimme nyt paremmin!
![]() |
Kuoppa kiini! |
Antaa tulla syksy ja sateet! Ensi keväänä vielä asennellaan patolevyn reunakaista ja kivetys talon ymprille. Vähän näyttää tämä päivitystahti hidastuvan, mutta ehkä se tästä taas. Alakerta on kuitenkin vielä vaiheessa, joten sen kimppuun pitäisi vielä päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti