Mummola

Mummola

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen lomapäivä

Ensimmäinen lomapäivä ja ensimmäinen todellinen remppapäivä takana. Keittiöstä on pakattu kaikki tavarat pois, joten se on purkamista vaille tällä hetkellä. Ihanasti mahtui todella hämmästyttävän iso osa astioista senkkiin, joka on tällä hetkellä pikkumakkarissa. Sinne on tarkoitus perustaa väliaikaiskeittio, ja näyttää lupaavalta.

A:n veli oli ansiokkaasti koko päivän auttamassa, kiitoksia jo tässä vaiheessa! Peräkärry on täytetty, nyt täytyy vain odotella maanantaihin, että kaatopaikka aukeaa, jotta kärryn pääsee tyhjentämään. Keittiökaappejakaan ei kovasti kannata ennen kärryn tyhjenemistä purkaa, jotta säästytään purkukasojen siirtelyltä moneen kertaan.


Selvisi syy pukkarin laminaatille: hiojalla on tullut epätoivo!
Saunan paneelit on purettu, mikä paljasti katon osalta hieman lisätöitä. Saunan kohdalla katto on muutaman kymmentä senttiä alempana kuin muissa huoneissa. Toiveissa oli, että kattorakenne olisi ollut kaksiosainen niin, että alemman katon yläpuolella olisi ollut muiden huoneiden kanssa samalla tasolla oleva toinen kerros, vaan eipä ole.. Näyttää siis vahvasti siltä, että päästään purkamaan alakatto, alumiinipaperi, villat ja kutterinpurut iloisesti niskaamme, jotta saadaan saunan katto sellaiselle korkeudelle, että saadaan ilmanvaihtohormi  mahtumaan kattopaneeleiden alle. Täytyy vielä huomenna aamulla yrittää ryömiä yläpohjassa katsomaan, että miltä tilanne nayttää sieltä. Huomenna siis tiedossa jokseenkin pölyistä hommaa...
Saunan katossa on jotain mystistä mustaa tököttiä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti