Revittiin viemärit irti! Me tehtiin se, vuhuu! Tai no onhan tossa vielä noi mitkä tulee vessan lavuaarista keittiön kautta alakertaan, mutta ne ei oo enää valussa sisällä. Onneksi internet oli oikeassa ja valurauta totteli lekaa kiltisti, muutamasta kohdasta pistettiin poikki ja sitten kannettiin ulos. Hormien alla muurissa on kyllä vielä pätkä, mutta se ei kyllä taida olla mihinkään lähdössä, täytyy siloitella päät jotenkin. Putsatakin sitä voisi olla hyvä, mutta se toiminee hyvänä reittinä saunan kuivakaivon putkelle, joten eipä haittaakaan, että se siihen jää. Onneksi pytyllä on oma pystyviemäri ja nyt purettujen viemärien hajuhauttakin oli melko mieto, vaikka puolillaan jotain määrittelemätöntä viemärit olivat kyllä. Sikäli otsikko on siis vähän liioiteltu, eikä banjokaan soinut, vaikka tajuttiin, että työmaalle saa radion ihan laittamalla sen olkkarissa päälle...
 |
Siitä se lähti, eka katko puoliksi valmis, työkalukin kuvassa |
 |
Näyttää kuitenkin siltä, että kaato on ihan oikea sitten kuitenkin tuossa keittön puolella ainakin,
joten eikun muoviputkea tilalle! |
Keittiötä käytiin myös tilailemassa, tilaus edellyttäisi nyt sitä, että vessan maalit päätetään, jotta tiedetään, minkä tummanharmaat vessan kaapeista tulee. Eli ollaan siinä vaiheessa, että aletaan pikkuhiljaa päättä pintajuttuja, ei ainoastaan pureta.
 |
Tosta seinästä pitäs sitten saada tasainen, jepjep.. Vessan kaakelit on nyt kuitenkin poissa. |
Tänään käytiin perinteisesti taas aamusta kaatsilla viemässä kuorma. Onneksi vaaka ei ole vieläkään käytössä, ollaan kyllä varmasti säästetty sen remontin takia. Sanoivat, että jos tuo yli 120 kiloa niin säästää. Pah, eihän se ole kuin muutama lattia purkusaavi täynnä betonia! Tänään jäätiin kyllä ilman vaakaakin voitolle reissusta, kun pelastettiin metallilavalta vähän työkaluja. Ehjempiä nuo ovat kuin irtaimiston mukana tulleet, pääsevät hyvään kotiin!
 |
Dyykkauksen tulokset! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti