Mummola

Mummola

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Hei hei keittiön viimeisetkin rippeet...

Tänään avattiin keittiön ovi ja remppa pääsi toden teolla leviämään sinne. Keittiön aukkoon viritettiin vetoketjuovi, täytyy toivoa, että suurin osa pölystä pysyy jotenkin aisoissa. Pitää yrittää käyttää takaovea oikeasti kulkuun, vaikka ovessa vetskari onkin. Keittiössä esiin saatiin putkia vaikka millä mitalla, viemäriin asti ei vielä päästy. Tänään ei saatu hommaan mitenkään valmiiksi, joten keittiössä vallitsee täysi räjähdys.
Patteriputkia ja käytöstä poistetun paisuntasäiliön putket.
Seinältä otettiin pois kovalevy, joka oli noin tuhannella naulalla kiinni, tilalle tulee kipsilevy.

Hienointa ehkä tässä päivässä oli, että A:n opiskelukaveri, tiikeripukuinen, entinen putkimies, kävi pistämässä putket poikki keittiöstä. Eikä J missään tiikeriasussa ollut, mutta lähtemättömän ensivaikutelman opiskeluaikojen alusta on kyllä tiikeriasussaan tehnyt :) Samalla vedet lähti koko "spa-oastosta", joten sieltä voi nyt purkaa putket pois kokonaan. Täytyy sanoa, että aika hurjaa hommaa on tuo putki touhu. Kylmänveden rautaputkeen saatiin sulut keittiön hanoista, mutta kuuman veden kupariin sitten hitsattiinkin sitten ihan avotulella!

Pilli!
Kaasupullot, pillit ja kaikki, ogelmaksi meinasi muodostua se, että emme meinanneet löytää sytkäriä, tulitikut onneksi löytyi lopulta. Olipahan mielenkiintoista, ja ihan super iso kiitos J:lle tästä, jotain kiitosiltaa kyllä on varmasti tiedossa, jos ja kun joskus saadaan tätä hommaa kasaanpäin. Konsultaatio ja henkinen tuki on ollut hyvä tähän kohtaan. On mukava kun joku jolta kysyä, joka on joskus aikaisemminkin tehnyt putkiremppaa. Ja tietysti vesien saaminen katki edistää hommaa huomattavasti.

Tulitöitä varten saavillinen vettä, nyt pidetään kipinävahtia!

Huomenna mennään asuntomessuille hakemaan vaikutteita. Toivotaan, että ei mene suunnitelmat ihan uusiksi ja toisaalta, että löytyy jotain kivoja ideoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti