Mummola

Mummola

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sauna

No nyt on sauna viimeistä silausta vaille valmis. Kivet puuttuvat kiukaasta ja "muutama lista" täytyy taas laittaa, mutta on sauna periaatteessa jo käyttökelpoinen. Paneelit saatiin seiniin ja lauteet paikalleen. Lauteet vaikuttavat näppäriltä, päälirallit saa nostettua helposti saranoilla kuivumaan, joten saunan pitäisi säilyä hyvänä pitkään. Täytyy sanoa, että yksi parhaista hankinnoista on ollut kyllä viimeistelynaulain. Saunan kasaamisessa vähiten päänvaivaa tuotti paneelien paikalleen saaminen, suosittelemme siis lämpimästi! Aikas mukavan oloinen tuosta tuli, saa nähdä minkälaiset löylyt saadaan aikaiseksi. Eihän se mikään suuren suuri ole, mutta toisaalta tuntuisi muutenkin hölmöltä käytää neliöitä saunaa, johon mahtuu ihan hyvin, vaikka se olisikin hieman kompaktimpi.

Katto ja takaseinä valmiina, lattialla uskollinen ystävä <3

Laudetukiin teipattiin prikat, jotta ilma kiertäisi myös niiden kohdalla ja paneelit eivät painuisi mutkalle.
Vaikuttaisi siltä, että onnistuttiin.

Lauderungot ja kannakkeet, toinen puoli valmiina!

Ja molemmat rungot paikallaan
Saunahan siitä tuli!
Kuidut vaikuttaa hyvältä ratkaisulta, ihanan pehmeä ja tasainen valo

Jalkakaidekin tuli mukana, mutta oikeastaan se ei tuohon mahdu.
Täytyy miettiä, että tarvitaanko sitä oikeastaan ollenkaan..

Äkkiä kivikauppaan, että päästään testaamaan oikeasti!

Lisäksi askarreltiin pukkarin parketti paikalleen, joten parkettiakaan ei enää tällä erää puutu mistään! Listoja toki puuttuu vielä ja ovet karmeineen keittiö-pukkari ja pukkari-kylppäri väliltä, mutta keittiöön menevä väliovi on jo odottelemassa ja karmikin kasassa. Kylppärin ovi on tilattu, mutta toimitusaikaa oli sen verran, että ensi vuonna palataan siihen.

Nyt alkaa jo näyttää sivistyneeltä!
Ovikin jo odottelee karmien lopullista kiinnitystä
Lisäksi A sai askarreltua ilmanvaihtokanavaan viimein poiston. Ihan mini kanavapuhallin. Jotenkin ajattelin, että se olisi isompi, (kuvaahan siitä ei tietty ole..) mutta pitäähän sen aika pieni ollakin, että mahtuu 100mm kanavaan sisälle. Katkaisin on tuossa pukkarissa seinällä, mutta käsittääkseni sen kannattaa antaa pyöriä koko ajan. Voidaan käryttää siis kiuas ilman, että ihan tukehdutaan.

Jouluksi päästään siis saunaa, tavoitteet siis ehdottomasti saavutettiin! Ennen joulua olisi kuitenkin mukava saada hieman vielä paikkoja siivottua, alakerta on totaalisen posahduksen vallassa ja ahdistaa hieman ajatuskin sen järkkäämisestä, mutta pikkuhiljaa, kunhan ei koko ajan tarvitse levittää kaikkia remppakamoja, niin ehkä se siitä alkaa selviämään. Viimeinen kaatsikeikkakin auttaa asiaa, kun saa kaikki loptkin nurkissa pyörivät romut pois silmistä ja ehkä taas peräkärrynkin pois pihasta. Onneksi tässä on vielä yksi viikonloppukin ennen jouluviikkoa, joten unelma joululomasta, jolloin ei ole pakko tehdä juuri mitään näyttää mahdolliselta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti