No nyt näyttää valoisalta rempan valmistuminen jouluksi! Sauna on
käytännössä paneeleita ja lauteita vaille valmis. Toki kiuas täytyy myös
laittaa, mutta se nyt ei ole enää iso homma. Saunan ovenkarmi
saatiin paikalleen ja sen lisäksi oviaukkoon laitettiin laudelaudat,
joita vasten kivet sai siististi asennettua. Isi ja A askartelivat
hienot jiirit. Saunan ovikin laitettiin paikalleen, koska todettiin, että se on kuitenkin parhaassa turvassa ihan paikaallaan.
 |
Ei mitään ryssän jiirejä vaan kunnolliset! |
 |
Hieman pois linjasta toi lakattu nuppi.. Menee vaihtoon, en ymmärrä kuka tuollaisen haluaa.. |
Minä sain kuin sainkin kivet seinään! Lauantaina ensimmäinen satsi ja
sunnuntaina loput. Jotenkin vaikutti paremmalta idealta tehdä parissa
palassa, että ehti kuivu välissä, vaikka kaipa ne olisivat kerrallakin
seinässä pysyneet. Myös reiät saatiin tehtyä onnistuneesti sekä kiukaan
sähköille että takan pellille. Takan pelti pitänee maalata vielä
mustaksi niin ei loista sitten niin kovasti. Todettiin myös, että meillä
on ihan oma rälläkkä, löytyi kun etsittiin A:n Isän rälläkkää(, joka
toivottavasti on palautettu?). Kivilaikalla katkaisu onnistui
käsittääkseni kohtalaisesti, joskin pölyisästi, vaikea sanoa, toimin
tilaajana. Sopivasti juuri kahden kokonaisen kiven levyinen tuo seinä,
tai no melkein, mutta todettiin, että lista oikeaan reunaan on
todennäköisesti huomattavasti siistimpi kuin kaikkien kivien silpominen.
 |
Puoliväli.. |
 |
..ja valmista! |
Myös
Saunasatut saatiin kattoon ja saumat teipattua koko saunasta. Paneeleita varten on
nyt myös pohjat olemassa, rimoitus löytyy, joten ei muuta kuin paneelia
kehiin! Lauteetkin odottelevat jo öljyttyinä alakerrassa paikalleen pääsyä...
 |
Avaruussauna! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti