Mummola

Mummola

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Melkein valmista makkarissa..

Katto valmiina, ja pohjamaali seinissä, voiton puolella siis ollaan tämän pääsiäisen taistosta!

Ei oo toi saumaaminen tosiia ihan yksinkertaista, mutta näyttäisi kuitenkin siltä, että jokseenkin onnistunut lopputulos olisi mahdollinen. Haaste saumanauhan kanssa on se, että miten saada nauha riittävän syvälle, jotta se ei hioessa ole ihan pinnassa ja toisaalta, että tasoitetta on sen alla riittävästi, ettei se irtoa seinästä. Molemmat versiot tuli kokeiltua :) Joku patenttiratkaisu pitäisi keksiä muutamaan kohtaan, mutta pohjamaalin kanssa vaikuttaa lupaavalta. Tosin näkyvät pohjamaalin läpi, pitää miettiä, pitääkö pohjamaalia vetäistä toinen kierros vai riittääköhän pintamaalia kaksi kierrosta. Pitää tutkiskella aamulla. Jatkovarsi on muuten aika ehdoton, ainakintällaiselle hobitlle kuin minä. Lisäksi saa paremman jäljen, kun saa katosta lattiaan telattua yhdellä vedolla.
Pohjamaalattuna makkaria

Huomenna viimeiset maalikerrokset ja sitten saadaan sänky kasaan ja makkarin tavarat paikalleen. Lattia tehdään sitten varmaankin samaan syssyyn, kun tehdään muuallekin, eli varmaan sen kokoajan pelottavasti lähestyvän putkiremontin jälkeen. Listoja ei ole vielä ostettuna, joten ihan valmista ei huomenna saada. Saa nähdä laitanko kuvia vasta kun saadaan listatkin paikalleen...

Paneelikatto on edellen ihana. Katto oli loppuun asti kuin suunniteltu tuolle paneelille, viimeisestä laudasta otettiin vain pontti pois, tuli nätti lopoutulos. A:n uusi hieno viimestelynaulain, eli tutummin naulapyssy, osoittautui ihan päteväksi ostokseksi. Paneloitavaa kun jatkossakin on ja A:n kanssa paneloimassa ollut Isi on jo suunnitellut käyttöä muuallakin. Kiitokset Isille panelointi konsultoinnista ja avusta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti