Mummola

Mummola

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Takka

Jo edelliseen kämppään harkittiin takan laittamista. Varaus siellä oli ja jos oltaisiin pidempään asuttu, niin voi olla, että takka olisi tullut. Onkin tosi mukava, että meillä nyt takka on! Onneksi kyseessä ei ole mikään perinteinen avotakkahirvitys, vaikka avotakka tuo kaiketikin määritelmän mukaan on. Takka on olohuoneen tiilimuurissa. Tulipesä on avoin ja tulipesän yläpuolella on lasi lähes kattoon asti. Päällimmäisen lasin alla on vinottain toinen lasi. Tästä ei mitenkään järkevästi saa kuvaa, paikanpäällä tilanne selviää kyllä, joten tutut käymään! Alemmassa lasissa on maali kuplinut irti, joten hieman restaurointia takka kaipaa jossain vaiheessa. Nyt se saa luvan toimia vielä noin, käyttöönhän maalin rapiseminen ei onneksi vaikuta.
Avotakka

Talon alkuperäisistä papereista löytyy takastakin piirrustukset, joten arkkitehdin suunnittelema juuri tuohon se taitaa olla. Takka toimii hyvänä ilman vaihtajana painovoimaisen ilmanvaihdon kanssa, peltiä on pidetty auki koko ajan, eli hormi toimii poistona olkkarissa. Täytyy pakkasilla testailla, että miten kannattaa toimia, mutta nyt kesää vasten saa olla hormi auki koko ajan.
Arkkitehdin takan suunnittelua
Olkkarin sisustusta täytyy suunnitella siten, että takka on nähtävissä sohvalta, nykyinen järjestys ei toimi sen suhteen lainkaan. Valokuvaus voisi myös olla laadukkaampaa, koittakaa kestää!


Näyttää myös siltä, että viikonloput ovat bloginpäivitystä varten, viikolla ei tahdo ehtiä. Täytyy remonttitahdin kiihtyessä yrittää päivittää useammin, viikossa kun ehtii sitten (toivottavasti) tapahtua jo paljon. Siihen asti voi kuitenkin olla, että päivitykset keskittyvät viikonloppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti