Mummola

Mummola

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vessan pikatuunaus

Hädissäni maalasin eilen myös vessan eriöstä yhden seinän. Muut seinät on levytetty ja ne menevät uusiksi putkiremontin yhteydessä, mutta yksi eriön seinä on muuria, joten sitä ei uusita, vaan maalaillaan vain. Edellisestä olkkarirempasta jäi harmaata, joten sitä sutaisin seinään. Hieman tummempaa varmaan tulee tuonne eriön puolelle, mutta putkiremppaa odotellessa tuntuu kotoisammalta, kun vessa ei ole ihan valkoinen.
Alkuperäinen pytty sai kaveriksi harmaan seinän
Vessa on tosiaan hauska, pytty on omassa "eriössään" ja etutilassa on tällä hetkellä allas ja bidee. Bidee lähtee eläkkeelle ja allasseinälle laitetaan kaapit ja taso ja uusi allas myös. Pytty saa jäädä omaan eriöönsä, havaittu jo toimivaksi kun voi pestä hampaita ja olla istunnolla samaan aikaan, tai siis toinen toista ja toinen toista :) Eriöön laitetaan valoksi joku täältä löytyvä valaisin, saa nähdä mihin päädytään, mutta mitään perus vessan valoa ei kyllä tule. Kaapin oviksi tulee todennäköisesti joku tumma. Yläkaappeja ei laiteta, vessassa on korkea kaappi, joka tosin on vain puolisyvä, toinen puoli on makkarissa. Tason yläpuolelle seinälle tulee vain peili ja jotkut kivat valaisimet. Harmaan eri sävyjä seiniin, eriöön tosiaan hieman tummempaa ja etutilaan vaaleampaa. Lattiaksi etutilaan tulee varmaankin parketti, eriöön olisi tällä hetkellä suunnitteilla laatat. Yksityiskohdat ovat hieman vielä selkiytymättä, mutta suunta vessan remontille on jo ihan selvä!

WC Mummon aikana
Peilistä näkyy korkea kaappi allasta vastapäätä ja ovi käytävään.
Myös allas on alkuperäinen 60-luvulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti