No nyt on soppailtu. Kauhealta tuntuu käyttää näin paljon rahaa, mutta ei tästä muuten oikein tule mitään.. Kaikkea pitäisi nyt löytyä, onneksi lauantaina on rautakaupat normaalisti auki, joten ihan koko pääsiäistä ei tarvitse sitten odotella, jos (ja kun) ollaan jotain unohdettu.
Aamu alkoi iloisesti räntäsateessa yläpohjan tyhjentämisellä. Kaikenlaista sieltä löytyy kyllä.. Vanha tiskipöytä, hirvensarvet, villaa, pulkka, pärekori, villaa.. Yläpohjaan pitää kyllä vielä palata, mutta tulipahan täysi kuorma.
 |
Kaatopaikka kutsuu! |
Makkariprojekti jatkui patterin irrotuksella ja seinien anatomiaan perehtymällä. Selvisi, että kipsilevyn alla onkin laudoitus. Noh, pikainen täydennysreissu nro uno taipuisaa sähköputkea ja huomenna makkariprojekti jatkuu todenteolla.
 |
Patterin takana tapettikerroksia. Jotain märkää seinä on joskus kohdannut, mutta ei näytä pahalta. Toisella seinällä on allekirjoittaneen eilen aikaansaamat samannäköiset |
Tänään tuntui jo ihan siltä, että kyllä tästä koti tulee. Valokytkimien paikka on kyllä ihan hakusessa vielä, näissä ei tunnu olevan mitään logiikkaa.. Pieniä asioita pitää vielä saada paikalleen, tai no isojakin esimerkiksi sänky, mutta pieniäkin. Pitäisi päättää kummalle ovelle ensimmäisestä yhteisestä kämpästä mukaan lähtenyt tervetuloa-kyltti laitetaan. Ukin nimi pitäisi ehkä myös ottaa pois, ovesta tulee kyllä varmaan tosi ruma, kun on puun värinen ja tummunut kyltin ympäriltä. Ehkäpä Ukki poistuu vasta sitten kun vaihdetaan koko ovi hieman energiatehokkaampaan.
 |
Kummastakohan ovesta vieraat pyrkii sisään? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti