Mummola

Mummola

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Inhottavat sähköputket..

Ihan niinkuin ajattelinkin tiedossa oli todella inhottavaa, ärsyttävää, turhauttavaa ja vaikeaa sähköputkien tunkemista vanhoihin rakenteisiin. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että ollaan voiton puolella, joskaan ehkä suurin osa putkista ei ole paikallaan, mutta hankalimmat kohdat on askarreltu ja nyt ei (pitäisi) enää tehdä muuta kuin porailla parit reiät ja tuuppia putket paikalleen. Onneksi A on super kärsivällinen ja jaksaa tusata noiden kanssa, itseltä menee hermot ja usko loppuu kesken paljon nopeammin..

Sinne ne vaan asettuu, ihan kuin ne olis ollu siellä aina!

Neljä lisää ja sitten on valmista!

Olkkariinhan siis askarrellaan kotiteatterille kaiuttimille ja hdmi-piuhalle reitit piiloon huoneen toiselta puolelta toiselle. Lisäksi yleiskaapelointi jatkuu ja kohta olkkarissa ja eteisessäkin on pisteet. Olkkarissa oli alunperin kolme (3) pistorasiaa, yhteensä kuusi töpselinpaikkaa, joten sähköjä tarvitaan triplat lisää, jotta ne eivät lopu ihan kesken. Saa nähdä mitä seuraavaksi keksitään. 50 vuodessa sähkön tarve on ainakin lisääntynyt melkoisesti, joka kodista löytyy vaikka mitä vekotinta. Keksitäänköhän hyppysähkö seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana? No sitä odotellessa me tungemme putkia rakenteisiin.

Lattian alta löytyi hiomapaperia.
Ei taida enää olla Suomen hiomapaperitehdasta Turussa..
Päästiin myös purkamaan vielä lisää! Lattialaatat olkkarista saivat kyytiä. A käytti kaikki akut sähköputkireikien tekemiseen, eikä ollut sähköllä toimivaa piikkauskonetta, mutta mihinkäs sitä tarvitaan! Äitin kanssa naputeltiin ne käsipelillä irti alta paljastuvista tiilistä. Onneksi ne eivät olleet kovin tiukassa, mutta todennäköisesti kädet ja selkä huomauttavat huomenna, että pitikö leikkiä iskuporakonetta.. Huomenna jatkuu!


Ruskea mosaiikki laatikkoon..
Aluperäinen tiileys pääsi nauttimaan hetkeksi kevätauringosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti