Johan oli hommaa tuo laatoitus. Totuus, että isot laatat vaativat täydellisen suoran pohjan kuulostaa kyllä järkee käyvältä tämän päivän taistelun jälkeen. Tuohan nyt sitten ei ihan suora ole tuo tiililattia pohjana siitä huolimatta, että laitettiin siihen tasoite.Varmasti olisi pitänyt laittaa vielä toinen kierros tasoitetta, jotta homma olisi ollut helpompi. Hommaa ei yhtään helpottanut tokikaan se, että oltiin sitten valittu laatta, jossa on suorat reunat, ei siis mitään pyöristettyä vähän anteeksi antavia kulmia, vaan ihan piikkisuorat reunat. Jep, jep.. No suurin osa laatoista on nyt joka tapauksessa taisteltu lattialle ja ihan muutamaa kohtaa lukuunottamatta myös nurkat sattuivat samalle tasolle. Erittäin todennäköistä on, että joku juuri kulkureitillä oleva kulma on kuitenkin jäänyt sojottamaan. Meille tulee varmaankin eteiseen matto!
 |
Tästä se lähti, eka laastisatsi lattiassa laatat pällään. Tohon olkkarin soiroon oon ihan tyytyväinen. |
Laatta on kyllä edelleen kiva, joten huomenna käydään vielä hakemassa lisää laastia, jotta saadaan loputkin lattiaan. Mun laasti menekki on ollu vähän isompi kun mitä pussien kyljissä luvattiin, joten autotallissa olleilla pussinpohjilla ei sitten ihan kaikkea saatukaan tehtyä, vaikka periaatteessa olisi kyllä pitänyt. Toisaalta yhtään laattaa enempää en olisi kyllä jaksanut lattiaan enää laittaakaan, joten ihan hyvä, että laasti loppui.
 |
Suurinpiirtein tuon verran on jäljellä. Tuossa näkyy myös isoin kuoppa, johon jo laitoin laatat, mutta en ollut tyytyväinen, joten ne otettiin ylös. |
Jälkikäteen kattelin sitten tietty YouTubesta videota, kun ammattilainen laatoittaa. Jumalattoman sotkun sain kyllä aikaiseksi verrattuna ammattilaiseen. Harvalla laatoittajalla kai on kahta apulaista? Toinen, joka siivoaa laastisotkun laatoista ja toinen, joka leikkaa laatat, ei hullumpaa. Ja onneksi oli, muuten homma olisi ollut huomattavasti hitaampaa. Ei ole enää montaa laattaa jäljellä, mutta valitettavasti isoin monttu lattiassa on juurikin sillä alueella, johon loput laatat pitäisi saada. Noh, huomenna uusin voimin taistellaan se ja sitten odotetaan vain kuivumista, että pääsee saumaamaan.
 |
Laattajako meni tuurilla ihan nappiin, kun molempiin päihin tuli kokonaiset laatat! |
|
|
 |
Väittiäisin myös, että aika suorissa riveissä laatat ovat! Kulkureitti olkkariin on |
A askarteli myös sähkökalustusta olkkariin, joten sielläkin valmistuu koko ajan. Nyt puuttuu enää tuo laatoitus loppuun, saumaus, kaappien asennus (eteisen kaapit tilataan huomenna), sähkökalustusta lisää ja tieysti operaatio pari listaa.. Ja tietty x-määrää muita asioita, jotka on niin pieniä, että niitä ei muista, mutta vievät kyllä tuhottomasti aikaa. Onneksi on koko viikko aikaa puuhastella vielä ennen paluuta arkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti