Mummola

Mummola

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kipsilevyjä paikalleen

Jee, meillä on melkein kipsit seinissä! Viikolla saatii, ainakin minun yllätyksekseni, kaikki kaapelit vedettyä onnellisesti ja voitiin siis ryhtyä levyttämään seiniä. Nyt tulee antennia, sähköä ja verkkokaapelia olkkariinkin. Vaatii vielä kyllä käsittääkseni aikalailla kytkentää kellarissa, että niistä kaapeleista tuleekin jotain muuta kuin hyvä mieli, mutta nyt on ainakin mahdollisuuksia yhteyksiin. HDMI-kaapelikin saatiin tungettua putkeen, joten tykki saadaan sitten joskus telkkariin kiinni.

Punaisille kansille kehykset..
Kipsilevyt on kyllä tässä vaiheessa ihan kivoja, kun tulee nopeasti uutta pintaa. Tosin sitten vielä hetken pitää askarrella, että ollaan sitten pintamaalia vailla, mutta tässä vaiheessa muutos on nopea. Tiedossa siis ah, niin ihanaa tasoitusta ja hiontaa tulevina päivinä.

Kohta ollaankin sitten siinä pisteessä, mistä lähdettiin.
Jotenkin tuntuu hassulta, että jos ei oltaisi haluttu lisätä sähköjä oltaisiin jo tehty tämä remppa. Pari viikkoa ollaan nyt purettu ja kasattu tavallaan ihan turhaan. Toisaalta ehdottomasti kannatti askarrella, päivitys tälle vuosituhannelle vaatii kyllä pistorasioiden lisäämisen. Mukava on myös saada mahdollisimman iso osa piuhoista näkymättömiin ja sehän ei onnistu ilman pintojen aukaisua. Takakaiuttimien kaapelit saadaan nyt vedettyä kaiutinpistorasioiden kautta, eikä irtopiuhoja tarvita, arvostan.

Ensi viikolla vielä pari päivää töitä ja sitten alkaa pääsiäisrutistus ja olkkarin loppuun saattaminen. Sitä ennen täytyy kyllä päättää laatat, jotta uskalletaan purkaa eteisen laattia. Tavoitteena on, että eteisen ei tarvitsisi olla auki yhtään sen kauempaa kuin olisi tarve. Kulku takapihan kautta ei kuulosta mukavalta, joten yritetään välttää sitä. Yksi vahva ehdokas laataksi on, mutta käydään todennäköisesti vielä huomenna hakemassa lisää malleja.

Eka laatta on suosikki! Kakkosena se haaveiltu liuskekivi jäljitelmä,
muta pinta ei ole kiva, joten se on poissa laskuista.
Tänään selvisi monia asioita, kun luottorautakaupassa oli maalilinja livenä, tässä lyhyesti:
  • Olkkarin muurin yläreunaan laitetaan Supi Arctic, Kemin värisenä. Kokeillaan miten toimii, tuli ostettua litran purkki, joten jos onnistuu hyvin pitää sutia ehkä myös portaikon paneeleihin.
  • Muuriin ei kannata laittaa Lumi maalia vaikka valkoista halutaankin. Lumi on arempi näyttämään likaiselta ollessaan ihan totaalisen matta, kannattaa laitta ihan Harmonya, joka kestää likaa enemmän, eikä hukkaa toisaalta ihan kokonaan tiilimuurin pintaakaan. Tästä neuvosta olin erityisen kiitollinen, koska kyseessä on kuitenkin tavallaan käytävä, jossa seinää tulee lääpittyä
  • Deco Grey-kartasta tällä hetkellä ehdolla on 1919, saapi nähdä muuttuuko suunnitelma ennen kuin ostetaan maali.
  • Helmi-maalilla voi maalata patteriputket, mutta jos ne ovat raudalla, eli ei vanhassa maalissa vaaditaan pohjamaali
Lasketaanko se Eart hour'ksi, jos valot on pois, mutta telkkari ja läppäri on päällä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti