Koko viikko on aherrettu sähköputkien kimpussa ja mikä on tulos. Parikymmentä punaista muovikantta seinissä.. Jepjep, todella turhauttavaa, kun ollaan periaatteessa samassa pisteessä kuin viikko sitten, kun kipsilevyt oli revitty alas. Toisaalta tästä eteenpäin tehdäänkin sitten lähes kaikki uutta ja näkyviin jäävää olkkarin puolella. Tylsästä ja ahdistavasta putkien virittämisestä ollaan lähes päästy ja oikeastaan aika nopeastikin. Lattian kasauksen jälkeen päästään nimittäin laittamaan jo kipsilevyjä seiniin!
 |
Ihan kuin mitään ei olisi koskaan tehtykään.. |
 |
Valokatkaisijalle täytyy vielä kääntää nyt käytössä olevat vanhat putket, mutta niissä menee sähkö edelleen, joten ehkä ensi viikonloppuna.. |
Suunnittelukin etenee. Huomattiin, että keittiön välitilaan laitettua mustaa laattaa saa myös 30x60 laattana, joten
se on tällä hetkellä ykkössuosikki lattialaataksi. Pitää vielä käydä livenä katsomassa sitä, mutta vahvalta kandidaatilta vaikuttaa. Ulkonahan on liuskekivilaattoja muurissa, joten mukava jatkumo syntyisi kun samankaltaista pintaa löytyisi myös sisältä.
 |
E myymälä tulitikkuaski! |
Eteisen puolella homma on vasta alussa, mutta toisaalta siellä ei olekaan tiedossa oikeastaan kuin paneeleiden vaihtaminen kipsilevyihin ja lattialaattojen irrotus. Eteisen alkutilannehan oli mäntyä ja ruskeaa mosaiikkia. Eteisen katto maalattiin jo viime syksynä samalla kuin ruokailutilan katto, joten sekin on jo tehty. Purkukin pitäisi olla mekolailla suoraviivainen, varsinkin kun nyt käytössä on sähkötyökalut laattojen irrottamiseen. Sähköjäkään ei siirretä, joten siellä selvitetään vain kaapeleiden uusimisella, minkä ei senkään pitäisi olla ihan tekemätön paikka.
 |
Olkkarista päin eteiseen ja portaikkoon. Tälle seinälle tulee Bottna tapetti! |
 |
Ruokailutilasta ulko-ovelle. Kaappi ja naulakko vaihtuvat uusiin. |
 |
Tavoitteena saada mänty piiloon ja lattia vaihtoon.. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti